Faktalaatikko: Itä-Timor

Itä-Timorin lähihistoria:

Timorin saari oli pitkään jaettu Hollannin länsiosaan ja Portugalin itäosaan. Hollannista vuonna 1949 itsenäistynyt Indonesia valtasi Itä-Timorin vuonna 1975 Portugalin luovuttua omista siirtomaistaan neilikkavallankumouksen jälkeen. Itä-Timor julistettiin Indonesian provinssiksi 1976. Miehityksen aikana arviolta 100 000 ihmistä kuoli sairauksiin ja nälänhätään sekä kymmeniä tuhansia väkivaltaisuuksiin. Yhteensä miehityksen aikana menehtyi yli 200 000 itätimorilaista. 1980-luvun alussa vastarintaliikkeen johtoon tullut Xanana Gusmao muutti itätimorilaisen vastarintaliikkeen diplomatiaan ja siviilivastarintaan perustuvaksi. Samalla Itä-Timor alkoi saada osakseen kansainvälistä sympatiaa. Voimistunut kansainvälinen solidaarisuusliike levitti tietoa maan oloista. Vuonna 1996 Piispa Carlos Belos ja puhemies Jose Ramos-Horta (myöhemmin Itä-Timorin pääministeri ja presidentti) saivat Nobelin rauhanpalkinnon työstään Itä-Timorin kriisin oikeudenmukaisen ja rauhanomaisen ratkaisun puolesta.

Itä-Timor tilastoissa ja numeroissa:

Itä-Timorin inhimillisen turvallisuuden aste on alhainen. Inhimillisen kehityksen indeksillä se oli vuonna 2007 162. Köyhyydessä elävien osuus koko väestöstä (alle 1,25 $/päivä) on 52,9 %. Alle 5-vuotiaiden kuolleisuusaste on noin 10 % ja äitiyskuolleisuusaste noin 3,8 %. Yli 45 % Itä-Timorin 1 134 000 kansalaisista on alle 17 vuoden ikäisiä. Itä-Timorin sijoitus korruptioindeksillä vuonna 2009 oli 146., lehdistövapausindeksillä 72. ja demokratiaindeksillä 47. Bruttokansantulo vuonna 2008 oli 2 460 $ asukasta kohden, josta virallisen kehitysavun osuus vuonna 2006 oli 21,8 %.

Vaikka valtiontalouden tilanne on öljytulojen ansiosta parantunut, ei se ole heijastunut yksityiselle sektorille. Itä-Timorilla on tuskin lainkaan aitoa elinkeinoelämää pääkaupunki Dilin ulkopuolella. Maa elää pitkälti omavaraistaloudessa ja käytettävät kulutushyödykkeet ovat lähes täysin tuontitavaraa. Työttömyys on Itä-Timorin kaupunkialueilla 50 % luokkaa. Infrastruktuuri-investoinnit ovat vaivoin lähteneet kasvamaan.