Inhimillinen turvattomuus Itä-Timorissa
Kansalaisjärjestöjen konfliktinehkäisyverkosto KATU:n ensimmäinen kansainvälinen konfliktinehkäisyhanke Afrikassa 2000-2003 sai jatkoa Itä-Timorissa 2006-2009 toteutetusta hankkeesta Support to the Civil Society Conflict Prevention Platform in East Timor, SCCP. Hanke toteutettiin Suomen ulkoasianministeriön kehitysyhteistyövarojen tukemana. Sen tarkoituksena oli luoda Itä-Timoriin kansalaisjärjestöjen ja neljän maakunnan valittujen kylien konfliktinehkäisyyn perehtynyt verkosto. Itä-Timor valittiin kohteeksi erityisesti siellä vallinneen turvattomuuden ja uuden konfliktin puhkeamisen uhan vuoksi. Tätä ennen KATU:n jäsenjärjestöistä Sadankomitealla oli ollut pitkäaikaista yhteistoimintaa itätimorilaisten kanssa. Tämä kokemus tarjosi vankan yhteistyöpohjan projektin toteuttamiselle.
Lähes kaikkien seitsemän inhimillisen turvallisuuden päätekijän joko täydellinen puuttuminen tai suuri heikkous on ylläpitänyt ja edelleen ylläpitää itätimorilaisten keskuudessa pelkoa konfliktin uudesta syttymisestä. KATU:n hankkeen päämääränä oli pelon vähentäminen, parhaimmillaan poistaminen. Keskeistä hankkeessa oli tukea itätimorilaisia rakentamaan omaa kulttuuria konfliktien rauhanomaiseksi selvittämiseksi. Vuoden 2006 mellakat, jotka syttyivät hallitusta vastustaneiden puolustusvoimien sotilaiden riitelystä ja laajenivat sotilaiden ja hallitusta tukevien poliisien yhteenotoiksi, osoittivat, ettei konfliktinehkäisy vielä toiminut maassa.
Väkivaltainen itsenäistyminen
Indonesian diktaattori Suharton syrjäyttämisen jälkeen presidentti B. J. Habibien hallinto suostui YK:n järjestämään kansanäänestyksen, jossa itätimorilaiset saivat päättää autonomian ja itsenäisyyden väliltä elokuussa 1999. 78,5 prosenttia äänestäneistä kannatti itsenäisyyttä. Äänestystulos kuitenkin viritti hävinneet, Indonesialle myönteiset osapuolet väkivaltaisuuksiin. Väkivaltaisuuksien toimeenpanoa johtivat siviiliasuihin pukeutuneet Indonesian armeijan sotilaat. Heidän johdollaan ihmisiä oli peloteltu ja murhattu jo ennen äänestystä. Kahden viikon aikana ehkä jopa 3000 ihmistä sai surmansa ja 250 000 itätimorilaista pakeni Länsi-Timorin puolelle. Valtaosa pakolaisista vietiin läntiselle Timorille väkisin Indonesian armeijan kuljettamina. Siellä pakolaisia odottivat armeijan valvomat leirit. Indonesian hallitus vähätteli tilannetta.
Lopulta YK:n päätöksellä Australian johtamat kansainväliset INTERFET-joukot saapuivat Itä-Timorille 20.9.1999 palauttamaan järjestystä Indonesian armeijan vetäytyessä samanaikaisesti maasta. Tähän mennessä 70 % infrastruktuurista oli tuhottu ja kaupungit poltettu lähes maan tasalle. Puoli miljoonaa ihmistä oli paennut kodeistaan. Viestintäverkot, voimalaitokset, sillat, valtion rakennukset, kaupat ja asuintalot oli lähes kaikki tuhottu. Lokakuussa 1999 perustettiin YK:n väliaikainen hallinto UNTAET hoitamaan hallintoa ja varmistamaan turvallisuutta rauhanturvaajien ja YK-poliisin avulla ennen lopullista itsenäisyyttä. Itä-Timor itsenäistyi 20.5.2002. YK on tämänkin jälkeen jatkanut uuden valtion tukemista.
Odotukset itsenäisyyden suhteen olivat kovat. Kansa odotti nopeita tuloksia elintasonsa parantumiseksi. Timorilaisilla ei kuitenkaan ollut kokemusta demokraattisesta hallinnosta, vakaasta oikeusvaltiosta puhumattakaan. Indonesian miehityksen aikana keskeiset poliittiset vaikuttajat tottuivat hierarkkisesti organisoituun vastatoimintaan, eivät demokraattiseen dialogiin ja oman valtansa kontrolliin. Esimerkiksi monet pääpuolue Fretilinin johtajista viettivät maanpakolaisvuotensa Mosambikissa, jossa he oppivat sikäläiseltä valtapuolueelta hyvin autoritaarisen tavan tehdä politiikkaa. Myös resurssit vakaan ihmisoikeuksia kunnioittavan valtion luomiseksi olivat Itä-Timorissa hyvin niukat. Sekä hallinnon että oikeusalan koulutettua väkeä oli vain kourallinen ja jännitteitä alkoi nopeasti ilmetä poliisin, armeijan ja toimettomina olevien entisten sissien välillä.
Myös traumaattisissa, mielivaltaisissa ja väkivaltaisissa olosuhteissa lapsuutensa viettäneet nuoret alkoivat ryhmittyä väkivaltaisia yhteenottoja hakeviksi ryhmiksi. Kamppailulajien harrastus levisi kulovalkean tavoin ympäri maata. Autoritaarisen vallankäytön perinteen sekä katolisen kirkon vaikutukset näkyvät Itä-Timorissa myös naisten vähäisessä edustuksessa vallankäytön eri portailla.
Poliittiset jännitteet ja niiden taustalla kytevät syyt olivat siis kehittyneet itsenäisyyden ajan Itä-Timorissa ennen armeijan ja poliisin välisiä yhteenottoja keväällä 2006 sekä niitä seuranneita nuorisoryhmien väkivaltaisuuksia ja talojen polttamisia. Miehitysajan ohella vuoden 1975 lyhyen sisällissodan jännitteet elävät edelleen Itä-Timorissa ja heijastuvat esimerkiksi maanomistuskysymyksiin.
Levottomuuksien vuosi 2006
Itä-Timor ei ole failed state tai hajonnut valtio, mutta kevään 2006 väkivaltaisuuksien yhteydessä valtion instituutiot menettivät legitimiteettinsä ja halvaantuivat toiminnoissaan. Pitkän kädenväännön jälkeen Mari Alkatirin hallitus korvattiin kesällä 2006 Jose Ramos-Hortan johtamalla hallituksella, jossa pääministerin postia lukuun ottamatta keskeiset ministeripaikat olivat valtapuolue Fretilinin hallussa. Ministerien väitettiin osallistuneen laittomien aseiden jakamiseen ja tästä narahtanut sisäministeri Rogerio Tiago Lobato saikin lähteä. Ulkoministeriksi tuli YK-lähettilään paikalta Fretilinin sovinnollisempaa siipeä edustava Jose Luis Guterres. Oikeastaan ainoa legitimiteettinsä säilyttänyt instituutio oli presidentti Xanana Gusmao vähine laillisine valtaoikeuksineen. Tulevaisuuden kannalta oli kuitenkin tärkeää, että kaikki merkittävät poliittiset ryhmät tahtoivat yhdessä kutsua Australian rauhanturvaajat ja YK:n luomaan maahan järjestystä.
Armeijan ja poliisin väliset sisäiset jännitteet johtivat kuitenkin siihen, että ne muuttuivat yhä itsenäisemmiksi toimijoiksi valtiorakenteen sisällä. Monet keskeiset poliittiset toimijat käyttivät valtaansa salaisesti, perustuslaissa määriteltyjen oikeusvaltioperiaatteiden vastaisesti. Lisäksi Itä-Timorin tilanteelle voidaan löytää syitä myös yhteiskunnallista marginalisoitumista kasvattaneista merkittävistä poliittisista päätöksistä. Tällaisia olivat dollarin hyväksyminen maan valuutaksi ja Portugalin hyväksyminen viralliseksi ja hallinnossa käytettäväksi pääkieleksi, mikä kasvatti kuilua kansan enemmistön ja poliittisen eliitin välillä.
Vuoden 2005 lopussa Itä-Timorin pääministeri Mari Alkatiri kutsui erityisasiantuntijaryhmän selvittämään maan hallinnon läpinäkyvyyden ja luotettavuuden tilannetta sekä antamaan ohjeita tuleviksi toimenpiteiksi. Ryhmässä olivat asiantuntijat YK:sta, Maailmanpankista, UNDP:sta, Transparency Internationalista sekä itsenäisenä asiantuntijana Suomesta Terhi Nieminen-Mäkynen. Toimeksiantonsa mukaisesti ryhmä työskenteli ja luovutti raporttinsa tammikuussa 2006. Selvityksiin ja haastatteluihin perustuen ryhmä antoi Itä-Timorin hallitukselle 138 suositusta toimenpiteistä, joiden toimeenpanoon hallituksen pitäisi ryhtyä mahdollisimman pian.
Esitettyjä muutoksia ei kuitenkaan joko haluttu tai ehditty edes käynnistää. Toukokuun 2006 jälkeisiä levottomuuksia ei hillinnyt edes uuden Itä-Timorista tehdyn Inhimillisen kehityksen raportin antamat lupaukset. Sen mukaan maan köyhyyttä voitaisiin vähentää kolmanneksella ennen vuotta 2015, mikäli ennakoidut öljy- ja maakaasurojaltit käytetään maanviljelyn ja koulutuksen kehittämiseen.
Heinäkuussa 2007 järjestettyjen parlamenttivaalien jälkeen maassa vallitsi kansainvälisten poliisivoimien ja rauhanturvaoperaation takaama suhteellinen rauha helmikuuhun 2008 asti.
Myös muun muassa Suomen tukemat monet kansalaisjärjestöt pyrkivät takaamaan yhä useammille ihmisille rauhanomaisen osallistumisen väylän.
Tuolloin presidentiksi valittu Jose Ramos-Horta ja pääministeri siirtynyt Xanana Gusmao joutuivat kapinallisten hyökkäyksen kohteeksi. Presidentti Ramos-Horta haavoittui vakavasti mutta toipui vammoistaan. Tapahtuman jälkeen maassa vallitsi poikkeustila.
KATU:n konfliktinehkäisyhanke
Vuoden 2006 sisäistä väkivaltaa rauhoittamaan saapunut YK-poliisi pysynee Itä-Timorilla vuoteen 2012, jolloin myös seuraavat parlamenttivaalit pidetään. Väkivaltaisuuksiin osallistuneita Itä-Timorin armeijaa ja poliisia koulutetaan uudelleen. Varsinkin kansalaisjärjestötasolla arvellaan, ettei vuosi 2012 riitä siihen, että poliisi ja sotilaat olisivat omaksuneet oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteet. YK-poliisien ohella järjestöt toivovat kansainvälistä panostusta siviilikriisinhallintaan ja kansan koulutukseen.
KATU:n projektin päämääränä olikin vahvistaa rauhaa ja inhimillistä turvallisuutta Itä-Timorissa korostaen kansalaisyhteiskunnan roolia. Projekti pyrki lisäämään kansalaisten omaa kykyä rakentaa rauhaa. Projektin kohteiksi valittiin neljä maakuntaa, joissa väkivaltaa oli esiintynyt eniten. Maakunnissa järjestettiin seminaareja ja työpajoja, joissa koulutettiin sovittelijoita ja pohdittiin, kuinka lähestyä konflikteja ja ratkaista tai ennaltaehkäistä niitä. Itätimorilaisia kannustettiin osallistumaan paikallisiin tilaisuuksiin, joiden avulla pyrittiin ennen kaikkea vahvistamaan rauhaa. Keskusteluissa pyrittiin ymmärtämään, miksi esimerkiksi äänestysten yhteydessä on puhjennut väkivaltaisia konflikteja.
Tapaamisiin osallistui tavallisia kansalaisia, nuorisoryhmiä, poliittisten puolueiden jäseniä, paikallisia auktoriteetteja, uskonnollisia johtajia, kansallisia poliiseja, YK:n poliiseja ja Itä-Timorin armeijan edustajia. Keskusteluissa syvennyttiin pohtimaan väkivaltaisten konfliktien taustoja.
Paikallisille ryhmittymille suositeltiin vaihtoehtoista kiistan ratkaisumallia konkreettisena keinona konfliktin muuttamiseksi. ADR eli Alternative Dispute Resolution perustuu tavanomaisiin keinoihin konfliktin ratkaisemiseksi. Nämä ratkaisumallit eivät yritä astua virallisen oikeusjärjestelmän varpaille, vaan sen sijaan edesauttamaan hyvän yhteishengen rakentamista.
Avainongelmat
Vuoden 2006 väkivaltaisuudet syttyivät ensin Dilin alueella ja levisivät myöhemmin lähialueille. Monien paikallisten mielestä oli vaikeaa ymmärtää, miksi väkivaltaisuudet kasvoivat yhtäkkiä ja ihmiset ryhtyivät kohtelemaan toisiaan huonosti. Ihmetystä herätti varsinkin se, miksi näin tapahtui Dilissä, joka on ollut pitkään varsin homogeenistä aluetta.
Projektin seminaarien ja työpajojen kautta on kyetty määrittelemään muutamia syitä ristiriidoille ja väkivaltaisuuksille: auktoriteetit ovat heikkoja, armeija sirpaloitunut, Itä- ja Länsi-Timorin välillä on vanhoja vihamielisyyksiä, menneisyyteen on jäänyt erilaisia ratkaisemattomia ongelmia, oikeusjärjestelmä ei toimi kunnolla, joidenkin poliittisten puolueiden radikalismi on väkivaltaista, laittomia aseita on paljon. Lisäksi on moniulotteisia paikallisia ongelmia, jotka voivat koostua poliittisen puolueen sisäisistä riidoista, taistelutaitoja harjoittavien martial arts -ryhmien konflikteista, yksilöiden tai perheiden ongelmista tai maanomistuskiistoista.
Konfliktien ratkaisussa edellytetään, että kaikki osapuolet ovat halukkaita toimimaan yhteisen päämäärän eteen. Tehdessään näin eri osapuolet keräävät arvostusta muilta. Sovintoneuvottelut pidetään julkisella paikalla ja vastakkaiset osapuolet etenevät perinteisen protokollan mukaisesti.
Sovitteluiden rituaaliseremonia on ADR:n viimeinen vaihe. Tätä edeltävät lukuisat neuvottelut, joissa on pyritty yhteisesti haluttuihin päämääriin. On tärkeää luoda konsensus, riittävä yhteisymmärrys. Ympäri Itä-Timorin levinneet sovittelut ovat edesauttaneet oikeudenmukaisuuden, rauhan ja yhteenkuuluvuuden vahvistumista. Osassa kyliä on pyritty soveltamaan myös freireläistä pedagogiikkaa köyhien voimaannuttamiseksi.
Kohti inhimillistä turvallisuutta
Toisinaan ongelmien hankaluus luo potentiaalin väkivaltaisten konfliktien syntymiselle. Sosiaalisia, poliittisia, taloudellisia ja juridisia lähestymistapoja tulisi soveltaa ennaltaehkäisemään ja minimoimaan konflikteja synnyttäviä tekijöitä. KATU:n hanke päätyi korostamaan koulutuksen merkitystä rakennettaessa vakaata ja sivistynyttä yhteiskuntaa. Ennen kaikkea nuorille itätimorilaisille on opetettava kansalaisvelvollisuuksia ja -oikeuksia, myönteistä suhtautumista toisiin, käyttäytymistä ja valtion kehitystyöhön osallistumista. Tämä on välttämätön prosessi kasvatettaessa ihmisiä konfliktien ilmapiiristä kohti sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja rauhaa.
Yksi keskeinen syy aiemmille konflikteille on ollut poliittisten johtajien ja virkamiesten heikot taidot. Itä-Timor on valtiona nuori ja vasta rakentamassa omaa itseään, joten vahvoille auktoriteeteille olisi suuri tarve yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaavat johtajat varmistavat organisoinnin, joka on edellytys sille, että kehitys kulkee yhtenäiseen suuntaan.
Tärkeää on myös se, että poliittiset johtajat oppivat näkemään toisten poliittisten ryhmien ja kansalaisten kritiikin voimavarana valtion rakennustyössä.
Kansalaisten koulutus ja johtajuuden organisointi eivät ole välttämättä ainoita keinoja konfliktien ennaltaehkäisyyn. Niillä voidaan kuitenkin myötävaikuttaa ennaltaehkäisyn edellytyksiä lisäämään tietoa sosiaalisista suhteista, rauhaisasta rinnakkaiselosta ja vaalia kansalaisten tunnetta siitä, että he kuuluvat omaan, itsenäiseen yhteiskuntaan, valtioon.
Itä-Timorin lähitulevaisuuden haasteet
Itä-Timorin väkivaltaisuudet ovat monen tekijän summa. RENETIL, eräs Itä-Timorin johtavista nuorisojärjestöistä, on KATU:n projektin tuella saanut aikaan merkittävää kehitystä turvallisuuden tuomisessa Itä-Timoriin. Yhteistyökumppaneina RENETILillä ovat olleet sen aiempien aktiivien alulle panemat muun muassa ympäristöoikeuksia, naisten aseman parantamista ja ylipäänsä ihmisoikeuksia puolustavat kansalaisjärjestöt. Maan nykyhallitus on myös antanut arvostusta projektille, joka on parantanut maan tilannetta kansalaisten jokapäiväisen elämän turvaamiseksi. Edessä on kuitenkin vielä suuri työmäärä, vaikka projekti loikin turvallisuuden edellytyksiä.
Väkivaltaisten konfliktien varalta tarvitaan lakeja ja niitä toteuttavia voimavaroja, jotta konfliktit voitaisiin ennaltaehkäistä sekä minimoida. Itätimorilaiset korostavat vanhempien, opettajien ja muiden instituutioiden roolia väkivaltaisuuksien ehkäisemisessä koulutuksen ja
roolimallina olemisen avulla. Näissä tehtävissä he tarvitsevat edelleen kansainvälistä tukea ja yhteistyötä.
Itä-Timorin esimerkki osoittaa kuinka vaikeaa inhimillisen turvallisuuden edistäminen on, kun maassa ei ole toimivia oikeusvaltion mekanismeja ja vain pieni osa kansalaisista on tietoisia perustuslaillisista oikeuksistaan ja niiden antamista mahdollisuuksista. Turvattomuutta ja yhteiskunnallisen levottomuuden mahdollisuuksia lisäävät epävakaat sosiaaliset olosuhteet: köyhyys, joukkotyöttömyys, heikko terveydenhoito ja korkea lukutaidottomuus. Maan omien ponnistusten lisäksi Itä-Timorissa tarvitaan vielä pitkään kansainvälistä tukea ja apua.
Vuodesta 2007 presidenttinä toiminut Jose Ramos-Horta näkee tulevaisuuden suurina ongelmina myös katolisen maan rajun väestönkasvun, puhtaan veden puutteen ja maakiistat, jotka lisäksi kytkeytyvät toisiinsa. Hortan mukaan väestönkasvua ja köyhyyttä pitää vähentää, koska ne saattavat resurssiongelmien kasvaessa johtaa 20 vuoden sisällä jopa sisällissotaan.