Naiset hiljaisuuden rikkojina: yli uskontorajojen Kashmirissa

¹Jammussa ja Kashmirissa työskennellyt naisten rauhanjärjestö WISCOMP on pyrkinyt murtamaan tuskan, epäluottamuksen ja pelon tuottamia esteitä, joita Kashmirin alueen järkyttävä konflikti on tuottanut. Rauhanjärjestö koostuu ryhmästä muslimi-, hindu-, ja sikhinaisia, jotka pyrkivät rakentamaan rauhaa alueella monipuolisesti: kuulemalla osapuolia aktiivisesti, neuvottelemalla, välittämällä naisten huolia päättäjille ja hallinnon edustajille. He ovat myös edistäneet demokraattista osallistumista ja oikeudenmukaista rauhaa eri ohjelmilla, kuten vuosituhannen alussa toimineella Athwaas-aloitteella.

Naiset, turvallisuus, konfliktinhallinta ja rauha (WISCOMP)² on Dalai Laman maailmanlaajuisen vastuun säätiön³ alaisuudessa toimiva projekti. Athwaas, projektin käynnistämän aloitteen työnimi, merkitsee kashmiriksi lämmintä kädenpuristusta. Athwaas-ryhmän jäsenet ovat hyväksyneet sen, että heillä on keskenään ristiriitaisia poliittisia vakaumuksia. Samalla he jakavat naisina tavoitteen "yhteisen perustan etsimisestä." Athwaas pyrkii luomaan edellytyksiä ihmisten itseilmaisulle sekä sovinnolle keskellä epäluottamuksen ja epäilyn leimaamaa ilmapiiriä.

Konfliktin luonteen muuntaminen

Elämä Intian hallinnoimassa Kashmirin laaksossa järkyttyi täysin vuonna 1989 puhjenneen aseellisen konfliktin seurauksena. Tuhansia ihmisiä on kuollut alueella, jota aikoinaan kuvailtiin rauhalliseksi ja kauniiksi "maanpäälliseksi paratiisiksi". Militanttien ja Intian turvallisuusjoukkojen luotien väliin jääneet viattomat ihmiset ovat tämän järjettömän väkivallan kierteen uhreja. Nykyään alueen todellisuutta ovat ratsiat, piiritys- ja kotietsintäoperaatiot, aluepuhdistukset ja hyökkäykset pehmeisiin kohteisiin⁴. Arkipäivässään ihmiset joutuvat kohtaamaan väijytyksien, kranaatti- ja pommi-iskujen sekä maamiinojen tuottamaa kauhua. Satelliittitelevisio on vuosien saatossa vanginnut laaksosta välittyvät viestit ja mielikuvat aseistetuista militanteista sekä turvallisuusjoukoista, pommeista ja luodeista. Samalla kashmirilaisnaisten näkemykset ovat loistaneet poissaolollaan.

WISCOMP järjesti joulukuussa 2000 pyöreän pöydän neuvottelut otsikolla "hiljaisuuden rikkominen: naiset ja Kashmir." Neuvotteluita edelsi tietoisuus kashmirilaisnaisten tarpeista saada äänensä kuuluviin. Neuvottelut olivat ensimmäinen oleellinen WISCOMP:n ottama askel, jolla tunnusteltiin mahdollisuuksia Kashmirin laakson konfliktin rauhanomaisemmalle käänteelle. Neuvottelut tarjosivat keskustelufoorumin eri uskontoja, ikäluokkia, sosiaalitaustoja, ammatteja ja ideologioita edustavien naisten ja miesten näkökulmille. Oli ilmeistä, että Kashmirin konflikti oli johtanut, paitsi rakkaiden ihmisten menetyksiin sekä sosiaalirakenteiden ja tukiverkkojen hajoamiseen, myös ennen yhteisöjen välillä vallinneen henkisen yhteyden murtumiseen⁵.

Neuvotteluiden tulokset ylittivät odotukset. Kashmirilaisnaiset halusivat jatkaa käynnistettyä, etniset ja poliittiset erottelut ylittävää dialogia. Tavoitteena oli saavuttaa edellytyksiä vastavuoroisuudelle, toisten kokeman tuskan ymmärtämiselle sekä työskentelylle rauhan rakentamisen ehtojen puolesta. Ryhmä halusi tunnistaa sekä edelleen vahvistaa historiallisesti Kashmirin yhteisölle kuuluneita yhteiselon ja luottamuksen arvoja. Jammun ja Kashmirin osavaltion pääkaupungissa Srinagarissa järjestetyn aivoriihen tuloksena ryhmän jäsenet päättivät tutustua toistensa maailmankuviin, kirjata naisten näkemyksiä sekä rakentaa edellytyksiä luottamukselle. WISCOMP:a pyydettiin auttamaan näin alkanutta prosessia.⁶
Rakentamassa luottamusta

Ensimmäisellä kenttämatkallaan marraskuussa 2001 Athwaas matkusti syrjäisiin Pohjois- ja Etelä-Kashmirin kyliin tapaamaan paikallisia naisia, missä valtaosa naisista kuului muslimiyhteisöön. Naiset olivat oppineet selviytymään heidän arkipäiväänsä varjostaneista väkivaltaisuuksista, vaikka he olivat menettäneet yhteisönsä miehiä muslimimilitanttien ja Intian turvallisuuspalvelun luoteihin. Tämän jälkeen, maaliskuussa 2002, Athwaas vieraili Jammussa kotinsa menettäneiden hindujen pakolaisyhteisössä, jonka asukkaat elivät eristyksissä ahtaissa vuokratiloissaan.

Kashmirin naiset jakoivat Athwaasille heidän näkemyksensä kokemastaan kauhusta; pidätyskuolemista, kidutuksesta, pakomatkoista, pelastumisista, pakolaisuudesta ja hyväksikäytöstä. Konfliktin säröinen todellisuus ja sen monimutkaiset kerrokset alkoivat näyttäytyä kaikessa koruttomuudessaan. Athwaasin delegaation jäsenet tallensivat havaintonsa päiväkirjoihinsa. Yksi poiminnoista paljastaa kokemusten voimakkuuden: "Naiset tuntevat olonsa sorretuksi aseistettujen militanttien ja turvallisuusjoukkojen tähden. Vaara vaanii kaikkialla." Toinen päiväkirjaote on vanginnut syrjäisen pohjoiskashmirilaisen kylän naisten kokeman pelon: "Vaikuttaa aivan siltä kuin naiset tarkkailisivat jatkuvasti selustaansa kysyäkseen: Kuka hän on? Missä hän on? Kuka hänen kanssaan on? Kenen puolella hän on? Voinko luottaa ihmiseen, jonka kanssa juttelen? Isäni on kuollut. Kuka tappoi hänet? Kuka on minun puolellani?"⁷

Athwaas vieraili myös Intian ja Pakistanin välisellä vuoristoalueella sijaitsevassa Dardporassa, "leskien kylässä". Kylään kulkiessaan Athwaasin täytyi matkustaa turvallisuusvalvonnan alaisena. Lisäksi Intian turvallisuusjoukot pysäyttivät matkanteon useasti. Kylässä oli vastassa noin 100-150 leskeä tai "puolileskeä", joiden aviomiehet ovat menehtyneet joko veljessodissa erilaisten militanttiryhmien tappamina, kohtaamisissa Intian turvallisuusvoimien kanssa tai sitten he olivat yksinkertaisesti "kadonneet" konfliktin kuluessa. Palautuminen näistä menetyksistä kesti useita vuosia. Nyt he saattavat vierailla avustustoimistolla, pyytää apua paikallisilta viranomaisilta, kerätä puuta viidakosta, kasvattaa maissia ja tehdä töitä. Vaikka he eivät enää ole surevia äitejä ja vaimoja, on surun jälkeinen aika heille kenties vieläkin itse suruaikaa tuskaisempi. He pelkäsivät, että heidät leimataan pysyvästi "lesken" identiteetillä.

Athwaasin jäsenet hämmästyivät näiden naisten kokemasta vihasta ja katkeruudesta sekä heidän syvästä epäluulostaan Athwaasin aikomuksia kohtaan. Tarvittiin paikallisen murteen osaava Athwaasin sikhijäsen vakuuttamaan naiset ryhmän todellisista tavoitteista - heidän surunsa jakamisesta, heidän toiveidensa kuulemisesta ja mahdollisesti heidän ongelmiensa välittämisestä näistä kiinnostuneille viranomaisille.

Epäluottamuksen ja epäilyksen ilmapiirin murruttua naiset jakoivat kokemuksiaan ryhmän kanssa. Dardporassa, ja muissa ryhmän matkustamissa kylissä, naiset kertoivat tarinoita siitä, kuinka he olivat joutuneet kasvattamaan lapsensa yksin. He kertoivat myös pakkoavioliitoista militanttien kanssa, jotka sittemmin olivat jättäneet heidät. Naiset joutuivat elämään sekä Intian turvallisuusjoukkojen että paikallisten militanttien aiheuttamien kauhujen kanssa. Chandoosan kylässä, Baramullan alueen hylätyssä osassa elänyt nainen kertoi liikuttavan henkilökohtaisen tarinan. "Tunnistamaton asemies" tappoi hänen aviomiehensä, militantin, joka oli antautunut viranomaisille. Nyt nainen asui eristyksissä olevassa talossa mäennyppylällä, jota Intian turvallisuusviranomaiset saartoivat. Hän ponnisteli kahden lapsensa kouluttamiseksi, koska hänet oli käytännössä "teljetty omaan kotiinsa".⁸

Useita totuuksia

Maaliskussa 2003 Athwaas vieraili kahdella leirillä Jammussa, joissa ryhmä kuunteli kotinsa menettäneiden pakolaisnaisten tarinoita. Pakolaisnaisilla oli lukuisia murheita. He kaipasivat takaisin alkuperäisiin koteihinsa laaksossa. Elämä ahtaassa ja vieraassa tilassa, jossa he yrittivät pitää kiinni omasta identiteetistään, oli monille ahdistavaa. Sen lisäksi, että Athwaasin jäsenet tallensivat heidän tarinansa, ryhmä pyrki myös mahdollisuuksien mukaan opastamaan paikallisia naisia järjestäytymiseen sekä ottamaan yhteyttä viranomaisiin. Tarkoituksena oli rohkaista naisia ajattelemaan, että he ovat pikemminkin selviytyjiä kuin uhreja.

Athwaasin tekemä matka oli sekä fyysisesti että tunteellisesti vaikea, osin jopa traumaattinen. Ryhmän jäsenten taustat peilasivat laakson monimuotoisuutta sisältäen jäseniä eri yhteisöistä, joiden kokemukset konfliktista, sen syistä ja taustalla vaikuttavista ideologioista vakaumuksista vaihtelivat. Matkan edetessä ryhmäläisten uskomukset ja käsitykset muuttuivat. Jo joulukuussa 2000 järjestetyt pyöreän pöydän neuvottelut antoivat viitteitä siitä, ettei Kashmiriin ollut liitettävissä "yhtä totuutta". Näkemysten kirjon mittasuhteet avautuivat ryhmälle kuitenkin vasta heidän matkustettuaan laakson halki. Athwaasin jäsenet saivat mahdollisuuden ymmärtää kuinka naiset tulivat toimeen eläessään uhrin ja aktiivisen toimijan roolien hämärässä välitilassa, Menetyksen ja kärsimyksen tunteet limittyivät rohkeuden ja päättäväisyyden kanssa.

Athwaasin jäsenet tarvitsivat aikaa kyetäkseen hyväksymään kokemansa ja näkemänsä sekä edelleen suunnitellakseen tulevien aloitteiden luonnetta. New Delhin WISCOMP -työryhmä työskenteli läheisesti Athwaas -ryhmän kanssa organisoimalla muun muassa ajatusriihiä, joissa pohdittiin ryhmän kokemuksia sekä suunniteltiin tulevaa. WISCOMP järjesti erilaisia harjoituksia luodakseen kattavan valikoiman kentälle hyödyllisiä työkaluja. Näihin kuului tarkkailua, aktiivista kuuntelemista, haastattelemista sekä alustavia neuvottelutaitoja, joita kaikkia tarvitaan paineenalaisena elävien ihmisten kohtaamisessa. Kentällä ryhmä pyrki kartoittamaan ihmisten tarpeita järjestämällä heille esimerkiksi roolipelejä. Myös muita yksinkertaisia harjoituksia, kuten karttojen piirtämistä, järjestettiin. Näiden avulla ryhmän jäsenet kykenivät paljastamaan asukkaiden pelkoja, turvattomuutta ja prioriteetteja. Vastauksien saamiseksi varatuista luovista keinoista tuli keskeinen osa ryhmän lähestymistapaa.

Athwaasin jäsenten suhtautuminen konfliktiin ja omiin ennakkoluuloihin muuttui projektin edetessä. Kashmirissa asuvat ihmiset olivat kokeneet yli vuosikymmenen väkivaltaa. Myös Athwaasin jäsenet olivat (ja ovat yhä) paikallisesti joutuneet osaksi tätä konfliktia. Matkansa alussa Athwaasin jäsenten suhtautuminen väkivaltaisiin tekoihin oli ollut epävarmaa ja kritiikki oli kohdistunut lähinnä tulkitsijan identiteettiä heijastaviin toimiin. Muutosprosessi kuitenkin käynnistyi heidän tavattuaan väkivallan uhreiksi joutuneita naisia. Asteittain Athwaasin jäsenet saavuttivat yhteisymmärryksen, jonka mukaan väkivalta on tuomittavaa huolimatta siitä, ovatko väkivaltaan syyllistyneet "päämääränsä" puolesta taistelevat militantit tai Intian turvallisuusjoukkojen jäsenet.

Myös vierailu Jammun pakolaisleirillä vaikutti syvästi ryhmäläisten näkemyksiin. Käsitys siitä, ettei yhden yhteisön tuska sulje pois muiden yhteisöjen menetyksiä avautui ryhmälle hiljalleen. Toisten kokemuksiin samaistuminen vaati sen, että ryhmän jäsenet olivat valmiita ylittämään aluetta jakaneet maantieteelliset ja henkiset rajat. Kashmirin muslimit, hindut ja sikhit olivat kaikki kärsineet, joskin hyvin eri tavoin.

Tavoitteena kattava verkosto

Vuonna 2005 Athwaas toteutti projektissaan seuraavan askeleen perustamalla Samanbal-keskuksia Pohjois- ja Etelä-Kashmirin kyliin sekä Jammun pakolaisleireille. "Samanbal" viittaa kashmiriksi paikkaan, jossa naiset voivat jakaa toivojaan, ilojaan ja surujaan. Yksi projektin virstanpylväistä koettiin, kun osa paikallisista naisista tarjoutui vapaaehtoisesti ottamaan vastuulleen paikallisten aloitteiden järjestämisen. Aloitteilla pyrittiin tarjoamaan konkreettiset olosuhteet naisille, jotka halusivat kokoontua rakentamaan uudestaan menetettyä luottamusta sekä avaamaan tilaa sovinnolle. Keskukset perustuvat aina jollekin käytännön puuhalle, kuten tietokoneharjoituksille, ompelulle ja kirjonnalle tai neuvottelutaitojen jakamiselle - toiminnalla pyritään edelleen luomaan naisille yhteistä tilaa, jonka puitteissa he saattavat kokoontua yhteen jakaakseen tunteitaan sekä edelleen miettimään yhteisen toiminnan edellytyksiä tulevaisuudessa.

Athwaasiin osallistuneiden naisten keskinäinen luottamus ja ymmärrys ovat kasvaneet hiljalleen. Vaikka prosessi ei ole aina ollut vaivaton, se on luonut henkisiä siteitä, jotka eivät olisi olleet aikaisemmin mahdollisia. Ne, joita prosessi on tähän saakka puhutellut, pyrkivät edelleen ulottamaan sen vaikutusta etäämmälle kasvattaakseen sen edetessä syntynyttä "tilaa". Samalla, kun WISCOMP ja Athwaas suuntaavat eteenpäin havaitakseen ja luodakseen uusia rauhan rakentumisen ehtoja, vaikuttaa taustalla vankka usko siitä, että myös käynnissä olevat prosessit säilyvät vahvoina. Usko perustuu Kashmirissa tehdyn aloitteen perustavaan ajatukseen: tilanteen ulkopuoliset toimijat eivät kykene yksistään tarjoamaan edellytyksiä ratkaisulle - ratkaisun tulee sen sijaan kehittyä sisältäpäin, jolloin myös kashmirilaisilla naisilla tulee olla sananvaltaa siihen, miten päämääränä olevaan tavoitteeseen, konfliktin rauhanomaiseen muutokseen, tulee edetä. Tämän tiedostaen Athwaas perustettiin kattavaksi kashmirilaisnaisten verkostoksi, jonka koostumus edustaa alueen monimuotoisia kulttuurieroja, jotka kuuluvat myös keskeisenä osana alueen historialliseen perinteeseen.

Athwaas kannustaa naisia ylittämään kulttuuriset, kokemusperäiset ja henkiset erimielisyydet, jotka ovat pitkään olleet heidän esteinään. Päämäärän laaja-alaisuuden vuoksi on vaikea osoittaa konkreettisia tuloksia projektin vaikutuksesta. Ennakkoasenteet ovat kuitenkin pehmenneet ja naiset ovat kyenneet ylittämään vallinneet muurit. He ovat valmiita, monesti ensimmäistä kertaa, kuuntelemaan "toista", jolloin sovinnonhalu on peittänyt aikaisemmat, kostoa janoavat tunteet.

Projektin ainutlaatuisin piirre on kenties ollut sen kokeellinen luonne. Sitä eivät ole ohjanneet jäykät ennakkokäsitykset siitä, mitkä strategiat tulisivat toimimaan ja mitkä eivät. Alituiseen vaihtelevien väkivaltaisten olosuhteiden ja poliittisten epävarmuustekijöiden kanssa eläminen on tarkoittanut WISCOMP:lle vaatimusta jatkuvasta mahdollisuuksien uudelleenarvioinnista ja vaihteleviin olosuhteisiin sopeutumisesta. WISCOMP on jatkuvasti kannustanut Athwaas -aloitetta pyrkimään kohti ihannetta, jonka mukaan naisten tulee viime kädessä luottaa heidän omiin voimiinsa ja kykyihinsä rakentaakseen elämäänsä konfliktialueella. Ryhmän jäsenten henkilökohtaisen suhtautumisen muutokset, "Samanbals" -tilojen perustamiset, ja näiden saavutusten WISCOMP:lle tarjoamat arvokkaat kokemukset ovat todisteita Athwaasin vision toteutumisesta käytännössä.

Kashmir kolmen ydinasevallan puristuksessa

[1] Artikkeli on julkaistu otsikolla "Women Breaking the Silence: The Athwaas Initiative in Kashmir", teoksessa From People Building Peace II: Successful Stories of Civil Society, Paul van Tongeren, Malin Brenk, Marte Hellema, and Juliette Verhoeven (toim.). Copyright (c) 2005 by Lynne Rienner Publishers, Inc. Used with permission of the publisher.

[2] Women in Security, Conflict Management, and Peace: http://www.wiscomp.org/.

[3] The Foundation for Universal Responsibility of His Holiness the Dalai Lama: http://www.furhhdl.org/.

[4] Termillä "pehmeät kohteet" (soft targets) viitataan esimerkiksi militanttien turisteihin kohdistamiin iskuihin (kääntäjä huom.).

[5] Basu, Soumita, 2004. Building Constituencies of Peace: a Women's Initiative in Kashmir; Documenting the Process. New Delhi: WISCOMP, Foundation for Universal Responsibility. Pyöreän pöydän neuvottelujen menettelytavoista katso lisää DasGupta, Sumona 2001. Breaking the Silence: Women and Kashmir. New Delhi: WISCOMP, Foundation for Universal Responsibility.

[6] Athwaasin alkuperästä ja sen johtavista periaatteista Katso Bhatia, Ashima Kaul. n.d. Recreating Spaces. Julkaisematon artikkeli.

[7] Ashima Kaul Bhatian julkaisematon päiväkirja, 2001.

[8] Athwaas-ryhmän henkilökohtaisia kokemuksia.