New Yorkin yliopiston Center on International Cooperationin (CIC) tuoreessa tutkimusraportissa Separating the Taliban from al-Qaeda: The Core of Success in Afghanistan todetaan, että Taliban ja al-Qaida eivät ole yksi ja sama ryhmä vaikka monet näin luulevatkin. Ryhmillä on eri päämäärät, ideologiat ja rekrytointijärjestelmät, kerrotaan raportissa. Esimerkiksi Talibanin tavoitteet ovat yksinomaan Afganistanin sisällä, eikä laajemmassa kampanjassa länsimaita vastaan kuten al-Qaidalla. Lisäksi raportti painottaa sitä, että Talibanin ja al-Qaidan välit ovat edelleen ja ovat olleet kireät jo ennen syyskuun 11. iskuja.
Etenkin Yhdysvaltojen Afganistan-politiikkaa on jo pitkään sanellut retoriikka, jonka mukaan al-Qaida ja Taliban ovat yksi ja sama länsimaita vihaava terroristiryhmä. Raportin kirjoittajien Alex Strick van Linschotenin ja Felix Kuehnin mukaan Talibanin ja al-Qaidan suhdetta voidaan kuvailla kuitenkin lähinnä käytännölliseksi poliittiseksi yhteistyöksi, jolla ei ole ideologista taustaa. Tämän vuoksi heidän mielestään on mahdollista erottaa ryhmät poliittisten keinojen avulla.
Vanhemman sukupolven Taliban johtajat ovat avainasemassa poliittisen yhteistyön luomisessa ennen kuin heidän asemansa horjuu. Mikäli Talibanin nuorempi sukupolvi vahvistaa johtoasemaansa voi olla erittäin todennäköistä, että Talibanin ja al-Qaidan välit lähenevät. Talibanin mukaan saaminen poliittiseen prosessiin voisi helpottaa päättämään heidän yhteistyönsä al-Qaidan kanssa, mikä taas edesauttaisi Afganistanin maaperän puhdistamista terroristeista, toteavat Strick ja Kuehn.
Afganistan Analysts Networkin (AAN) Thomas Ruttig on hyvillään CIC:n raportista, joka vihdoin antaa todisteita Talibanin ja al-Qaidan yhteistyöstä valtavirran näkemyksistä poiketen. Ruttig kuitenkin muistuttaa, että kaikki raportissa mainitut todisteet eivät ole täysin uusia, mutta on erittäin hyödyllistä toistaa ne.
Raportissa esitettyjen argumenttien vahvuudet ovat Ruttigin mukaan siinä, että ne on kerätty autenttisessa ympäristössä ja että ne ovat yksityiskohtaisia. Ruttig harmittelee raportista poisjätettyjä yksityiskohtia, jotka ilmenevät raportin kirjoittajilta huhtikuussa ilmestyvästä samaa aihetta koskevasta kirjasta. Ruttig kuitenkin painottaa, että raportti on tärkeä sysäys uudelle ajattelutavalle, joka ohjaa ajattelemaan Talibania ja al-Qaidaa erillisinä ryhminä.
Tästä CIC:n raporttiin ja ANN:n uutiseen aiheesta.