Vuoden 2009 tiedot käyvät ilmi Euroopan unionin asevientiä koskevasta raporttista, joka julkaistiin 13. tammikuuta (Twelfth Annual Report according to Article 8(2) of Council Common Position 2008/944/CFSP defining common rules governing control of exports of military technology and equipment), kertoo Giorgio Beretta Italian OneWorldistä, joka analysoi pitkän raportin ENAATin (European Network Against Arms Trade) puolesta. Heidän tiedotteen mukaan suurimmat EU:n aseviejämaat vuonna 2009 olivat Ranska, Italia, Saksa, Iso-Britannia ja Espanja. Myös muissa jäsenmaissa aseviennin osuus oli kasvavaan suuntaan. EU-maat veivät aseita kaikkialle maailmaan.
Giorgio Beretta on huolissaan aseviennistä länsimaiden ulkopuolelle, etenkin konfliktiherkille alueille. Hän huomauttaa, että EU:n raportti ei kommentoi tätä asiaa. Beretta kuitenkin painottaa, että kansallisten parlamenttien tulisi huolella arvioida tätä trendiä. Lisäksi Beretta arvostelee raporttia sen heikosta raportoinnin tasosta sekä siinä ilmenevistä metodologisista ongelmista. Etenkin tiettyjen maiden tietojen puute on vakava ja huolestuttava aukko raportissa. Nämä on selitetty raportissa "teknisinä ongelmina" mutta Beretta näkee ne tietoisia poliittisina päätöksinä, jotka nämä maat ovat tehneet, kun eivät ole ilmoittaneet kaikkia tietojaan.
Tästä itse EU:n raporttiin.
Tästä ENAAT:n tiedotteeseen sekä italiankieliseen versioon.