"Pidän siviilikriisinhallintaa ensisijaisena kriisinhallinnan muotona, koska se on myös konfliktien ennaltaehkäisyä. Suomi on ollut aloitteellinen eurooppalaisen siviilikriisinhallinnan kehittämisessä, mutta kansalliset panostukset ovat jääneet vielä sotilaallisen kriisinhallinnan varjoon.
"Kotimaan valmiuksien kehittäminen ja siviilikriisinhallintatehtäviin lähetettävien asiantuntijoiden määrän lisääminen edellyttää määrärahojen nousua.
"Siviilikriisinhallinnalle on kansallinen strategia, jonka tavoitteiden saavuttamiseksi on otettava määrätietoisempi linja, kommentoi Sumuvuori valintansa jälkeen.
"Kansalaisjärjestöille on taattava toimintaresurssit ja mahdollisuudet vaikuttaa myös kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan toimeenpanoon. Muuten ei voi edes puhua kokonaisvaltaisuudesta, Sumuvuori kritisoi.
Hallituksen tuoreen Afganistan-selonteon mukaan Suomen sotilaalliseen kriisinhallintaan arvioidaan kuluvan Afganistanissa tänä vuonna 35 miljoonaa euroa. Siviilikriisinhallintaan oletetaan menevän 4 miljoonaa ja kehitysyhteistyöhön runsaat 10 miljoonaa euroa.