KATU esittää järjestöjä mukaan kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan toimeenpanoon
Konfliktien ehkäisyllä ja kriisinhallinnalla on kiinteä yhteys globaaliin eriarvoisuuteen ja köyhyyteen. YK:n yleiskokouksen loppupäätelmät (2005), Euroopan unionin turvallisuusstrategia (2003) ja Euroopan unionin neuvoston turvallisuutta ja kehitystä koskeva päätöslauselma (19.11.2007) toteavat: kestävä kehitys ei ole mahdollista ilman rauhaa ja turvallisuutta ja ilman kehitystä ja köyhyyden poistamista ei voi saada aikaan kestävää rauhaa.
Hallitusohjelman mukaan "Suomi painottaa kehityspolitiikassaan aiempaa vahvemmin ... kriisien ennaltaehkäisyä sekä rauhanprosessien tukemista." Tämän tulisi KATUn mielestä näkyä selvästi myös kokonaisvaltaisessa kriisinhallintastrategiassa. Muuten emme voi puhua kokonaisvaltaisuudesta. Strategiassa painopisteen ja lähtökohdan tulisi olla inhimillisessä turvallisuudessa, kehitysyhteistyössä ja siviilikriisinhallinnassa. Sotilaallisten keinojen ja voimavarojen käytön tulee olla viimekätistä ja niitä tulee käyttää vain siviilien suojelemiseksi.
Strategia
KATUn mielestä valtioneuvoston selvitys ei anna vastauksia keskeisiin kysymyksiin: Mitä on kriisinhallinta ja erityisesti kokonaisvaltainen kriisinhallinta? Mitkä ovat sen instrumentit ja toimijat? Mikä on tavoite?
Strategian johdannon mukaan "Kokonaisvaltainen kriisinhallintastrategia keskittyy tilanteisiin, joissa Suomi osallistuu kansainvälisten kriisien hallintaan tai niiden välittömään ennaltaehkäisyyn tai jälkihoitoon sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan keinoin". Tästä on kaiketi vedettävä se johtopäätös, että kokonaisvaltaisuudesta puhutaan vain silloin, kun operaatiossa käytetään myös sotilastoimijoita. Kyse siis ei ole kokonaisvaltaisuudesta politiikan tavoitteiden osalta?
Edelleen johdannon mukaan "Suomi tukee myös lukuisia kriisialueita muilla kuin kriisinhallinnan keinoilla. Työtä turvallisuuden ja vakauden lisäämiseksi sekä konfliktien ehkäisemiseksi tehdään myös kehitys-, ihmisoikeus- ja asevalvontapolitiikan keinoin". KATU katsoo, että aseriisunta, ihmisoikeuksien toteutuminen ja köyhyyden poistaminen ovat olennaisia elementtejä konfliktien ennaltaehkäisyssä ja siten niiden tulisi olla kokonaisvaltaisen kriisinhallinta-ajattelun ja toiminnan keskiössä.
Kokonaisvaltaisessa kriisinhallintastrategiassa tulee ottaa inhimillinen turvallisuus lähtökohdaksi, osana laajaa turvallisuuskäsitystä. Inhimillisen turvallisuuden taustalla on konfliktien synnyn ja niihin uudelleen ajautumisen ehkäisy luomalla ihmisille mahdollisuudet selviytymiseen, arvokkuuteen ja toimeentuloon sekä omaan lähiympäristöön ja heitä koskeviin päätöksiin vaikuttamiseen. YK:n mukaan turvallisuus on ihmisoikeus.
Osana inhimillistä turvallisuutta, strategiassa korostetaan siviilien suojelua aseellisissa konflikteissa, joka pohjautuu YKTN resoluutiolle 1674 (2006). Strategiassa tulisi KATUn mielestä selkeämmin käsitellä YKTN päätöslauselmien lisäksi myös muiden ulkopolitiikan eri välineiden, kuten poliittisen dialogin ja pakotteiden suhdetta kriisinhallintaan.
Konfliktin luonne ja sen taustalla olevat syyt (root causes) vaikuttavat siihen, millaisin keinoin konfliktia yritetään ratkaista. Kriisinhallinnan ja konfliktinehkäisyn kokonaisvaltaisuuden tarpeen tulee lähteä kohdemaiden tai -alueiden tarpeista, ei kotimaan tai kansainvälisen organisaation järjestelmien, päätöksenteon tai rahoituksen lähtökohdista.
Strategia ei erittele systemaattisesti konfliktien erilaisia luonteita tai asteita, eri toimijoiden tehtäviä ja toiminnan tavoitteita. Lukijalle tulee väistämättä se käsitys, että lopulta lähtökohtana on sotilaallinen "ad hoc" kriisinhallinta, minkä kanssa siviilikriisinhallinta halutaan synkronoida tai vähintään koordinoida.
KATUn mukaan koherenssin tai koordinaation parantamisen nimissä päävastuuta rauhanrakentamisen tai kriisinhallinnan strategioiden tai operaatioiden suunnittelusta tai arvioinnista ei tule antaa sotilaallisille toimijoille. Sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävä on äärimmäisissä tilanteissa tukea siviilitoimintoja. Valtaosa Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioista on ollut siviilioperaatioita, ja näin tulee olla myös jatkossa. Siviilioperaatioiden suunnittelusta tulee olla vastuussa ammattitaitoiset johtajat, joilla on mittava kokemus siviilikriisinhallinnasta.
Strategiassa mainitaan tavoitteena myös inhimillinen turvallisuus. KATU on tyytyväinen että inhimillisen turvallisuuden käsite on saatu strategiaan mukaan. On kuitenkin syytä todeta, ettei inhimillistä turvallisuutta saavuteta sotilaallisin keinoin, koska siihen liittyy vahvasti ajatus paikallisesta omistajuudesta, paikallisten ihmisten tarpeista lähtöisin olevasta pitkäjännitteisestä työstä - ei kansainvälisten strategisten valtioturvallisten tavoitteiden toteuttamisesta.
Strategiassa painottuu Naton rooli kriisinhallintaorganisaationa (s. 12). KATU haluaa muistuttaa, että toistaiseksi Nato on kuitenkin järjestön omienkin edustajien mukaan jäsenmaidensa puolustusliitto, sotilasliitto, ja sen strategiaa on uudistettava huomattavasti, jotta sitä voisi kutsua joksikin muuksi. On hyvä muistaa, että Naton rooli sotilasliittona vaikuttaa muiden maiden ja näiden kansalaisten suhtautumiseen Naton ja sen tunnusten alla toteutettavaan sotilaalliseen kriisinhallintaan, kun sitä tehdään Nato alueen ulkopuolella.
Suomen edistämien kansainvälisten tavoitteiden ja arvojen kannalta keskeisimpinä kriisinhallinnan toimeenpanijoina tulee olla oma viitekehyksemme Euroopan unioni ja kansainvälisesti legitiimein toimija YK. EU:n turvallisuusstrategiakin (2008) toteaa: "Kansainvälisen järjestelmän huipulla on YK. Kaikki, mitä EU on tehnyt turvallisuuden alalla, on liittynyt YK:n tavoitteisiin".
Humanitaarinen apu
Voice (Voluntary Organisations in Cooperation in Emergencies) on 85 eurooppalaisen humanitaarisen avun alalla toimivan organisaation verkosto. Voicen mukaan humanitaarisissa hankkeissa on aina saatava paikallisväestön tuki ja että sotilaallisten toimien sekoittuminen humanitaaristen organisaatioiden toimintaan voi vaarantaa siviilien hengen ja humanitaariset hankkeet.
Humanitaarisen avun itsenäisyyttä ja riippumattomuutta korostetaan myös Euroopan komission, parlamentin ja neuvoston joulukuussa 2007 hyväksymässä European Consensus on Humanitarian Aid -asiakirjassa. Voicen mielestä humanitaarisella toiminnalla ei voi olla muuta päämäärää kuin säästää ihmishenkiä ja lievittää inhimillistä kärsimystä. Humanitaarinen toiminta ei siten voi olla konfliktinratkaisun tai kriisinhallinnan väline eikä osa terrorismin vastaista toimintaa. Siksi humanitaaristen toimintojen koordinaation tulee olla siviilien käsissä ja noudattaa aina kansainvälistä humanitaarista lainsäädäntöä.
Strategia vaatii kansainvälisiä kriisinhallintatoimijoita varmistamaan, että kriisinhallintaa, kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua koskevat periaatteet ja roolit säilyvät selkeinä. Miten Suomi varmistaa näiden roolien säilymisen selkeinä pyrkiessään koordinoimaan mainittuja toimijoita ja tavoitellessaan kokonaisvaltaista sotilaallista ja siviilikriisinhallintaa?
KATUn mielestä humanitaarisen avun asettaminen kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan konseptin alle on kyseenlaista, vaikka toki yhteistyötä humanitaaristen järjestöjen kanssa voi ja pitää tehdä ja edistää. Humanitaarista apua ei voi alistaa eikä ehdollistaa muihin poliittisiin tavoitteisiin tai strategisiin suunnitelmiin.
Entä muut kansalaisjärjestöt?
Kahdeksan suurta Afganistanissa toimivaa kansalaisjärjestöä (mm. Oxfam) kritisoi hiljattain julkistamassaan raportissa "Quick Impact, Quick Collapse - The Dangers of Militarized Aid in Afghanistan" (www.oxfam.org) kansainvälisen yhteisön toimintaa ja avun militarisoitumisen kielteisiä seurauksia:
- sotilaallisten tavoitteiden ylikorostus vie resursseja pois köyhyyden, korruption ja työttömyyden vastaisesta työstä, jotka kuitenkin ovat olennaisia osasyitä konfliktiin. Näihin ongelmiin pitää pystyä löytämään ratkaisuja, jotta inhimillistä turvallisuutta ja rauhaa voidaan rakentaa kestävälle pohjalle.
- Järjestöt kritisoivat erityisesti NATO:n Provincial Reconstruction Team -toimintaa mm. siksi, että tiimien rakennuttamat koulut tai sairaalat voivat olla ISAFia kohtaan tunnetun vihan takia hyökkäysten kohteita ja johtaa siviilien kuolemiin.
- Raportissa toivotaan YK:lle suurempaa roolia kaiken avun koordinoinnissa, paikallista omistajuutta ja paikallisten yhteisöjen tarpeesta lähtevää kehitysyhteistyötä.
Vuonna 2008 julkaistu Afganistanissa toimivien järjestöjen verkosto ENNAn ja BAAGin eli Britannian ja Irlannin toimistojen Afganistan-ryhmän julkaisema tutkimusraportti "Afghan Hearts, Afghan Minds" (wwww.baag.org.uk) taustoittaa edellä mainittua raporttia. Tutkimusta varten haastateltiin kahden maakunnan alueella 140 ihmistä. Se tuo ensinnäkin esiin tarpeen löytää yhteinen kieli afgaanien ja avuntarjoajien välille. Avoimuus ja tulosvastuullisuus ovat tärkeitä kaikessa toiminnassa. Tutkimuksen mukaan useimmat vastaajat toivovat konfliktiherkkyyttä kansainvälisiltä toimijoilta: mm. PRTt saattavat antaa urakan jollekin paikalliselle toimijalle, jonka työ on huonolaatuista tai juuri tämän toimijan pestaaminen voi saada paikallisten asukkaiden epäluulot ja vihamielisyyden heräämään. Kansalaisjärjestöjen turvallisuuden kannalta on keskeistä, ettei niitä epäillä tietojen vuotamisesta ISAFille tai Afganistanin hallitukselle (puolueettomuus). Vastaajien mielestä sotilaallisten rakenteiden kautta annettavassa avussa on lyhytkestoisen hyväntekeväisyyden leima (winning hearts and minds), kun taas paikalliset haluavat omistajuuden itselleen ja korostavat kestävän kehityksen päämäärää.
Asevalvonta ja -riisunta
Ottaen huomioon Suomen ainakin menneisyydessä olleen hyvän maineen YK:ssa asevalvonnan ja -riisunnan aktiivisena toimijana, tämän tematiikan käsittely jää strategiassa liian vähäiselle huomiolle. Aseiden leviämisellä on kiistaton yhteys väkivaltaisiin konflikteihin.
Siviilien koulutus ja rekrytointi kriisinhallintahankkeisiin
Ihmisoikeus-, demokratia- ja tasa-arvoasiantuntijoiden panosta kriisinhallintatoimien suunnittelussa ja toteuttamisessa tulee lisätä. Erityistä tarvetta on lisätä naisten osuutta kriisinhallinnassa (myös kouluttajina ja koulutettavina) ja tätä koskeva konkreettinen tavoite vaadittavine lisäresursseineen on syytä kirjoittaa auki. Asiantuntijuuden kirjoa on myös syytä lisätä: kriisinhallinnassa on paikkansa myös sosiaali- ja terveysalan sekä tiedotus- ja opetusalan henkilöstöllä, onhan tavoitteena auttaa kohdemaan kansalaisia rakentamaan "normaali" yhteiskunta eikä pelkkiä hallinnollisia rakenteita.
Järjestöjen "hyödyntäminen" ja konsultointi
KATU katsoo, että erilaisia kansalaisyhteiskunnan toimijoiden ja -järjestöjen rooleja kriisialueiden ja hauraiden tilanteiden mahdollisesti ainoina palveluntuottajina ja yhteistyötoimijoina olisi paikallaan eritellä tarkemmin, jotta näiden toimijoiden erilaiset lähtökohdat verrattuna hallitusten välisten organisaatioiden lähtökohtiin tulisivat paremmin ymmärretyiksi ja raportoiduiksi. Tästäkin syystä jo luonnoksen valmistelussa olisi järjestöillä voinut olla annettavaa.
Euroopan unioni tunnustaa kansalaisjärjestöt merkittäviksi toimijoiksi kansainvälisen politiikan alalla ja esimerkiksi Euroopan komissio järjestää kansalaisjärjestöjen kanssa varsin usein pyöreän pöydän keskusteluja. Nyt kun Euroopan unionin ulkopoliittista koherenssia aletaan järjestää ulkosuhdehallinnon uusien rakenteiden varaan, toivomme, että vuoropuhelu ulkoministeriön ja kansalaisjärjestöjen välillä tiivistyy myös Suomessa.
Avoimuuden ja aidon vuoropuhelun toteutumiseksi järjestöille tulee varata aikaa käydä omassa keskuudessaan laajaa näkemysten vaihtoa uusista aloitteista. Yksisuuntaisen viestinnän lisääminen ei riitä avoimuuden toteutumiseksi.
KATU esittää, että kansalaisyhteiskunnan edustajat kutsutaan mukaan niin kokonaisvaltaisen kriisinhallintastrategian toimeenpanevaan poikkihallinnolliseen työryhmään kuin operaatiokohtaisiin "task force" työryhmiin. Tämä auttaisi lähentämään käsityksiä niin toimintaympäristöistä kuin eri toimijoiden rooleistakin, eikä "järjestökentän asiantuntemusta" tarvitsisi pelkästään pyrkiä "hyödyntämään entistä tehokkaammin" (s. 6).