KATU kritisoi turpo-selontekoa
KATUn lausunnon esitteli eduskunnan kuulemisessa varapuheenjohtaja Terhi Nieminen-Mäkynen.
Lausunnon mukaan Suomessa parhaillaan käytävää turvallisuuspoliittista keskustelua leimaa kaikkien mahdollisten uhkien ja haasteiden turvallistaminen. Kun "pakolaisongelma" tai "ympäristöongelma" turvallistetaan, keskustelu siirretään puitteisiin, joissa vallitsevat poikkeusmenettelyt, huono hallinto, avoimuuden ja demokratian puute sekä leimallisesti kansalaisyhteiskunnan poissaolo. Haasteista ja uhkista siirrytään luontevasti sotilaalliseen järjestyksenpitoon, turvatakuisiin, sotilaalliseen liittoutumiseen eli vanhakantaiseen voimapolitiikkaan; yhteisössä vallitseva anarkia vaatii patoamista voimakeinoin.
Viime kädessä tässä ajattelussa on kyse sellaisen valtion olemassaolosta, jonka ymmärretään jatkuvasti olevan uhattuna ulkoapäin. Valitettavasti nyt käsiteltävänä oleva Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskeva selonteko (2009) ei tee poikkeusta tästä vanhakantaisesta kansainvälisen politiikan "realismista". Selonteossa todetaankin, että "Suomen tulee kyetä ennalta ehkäisemään sotilaallisen voiman käyttö tai sillä uhkaaminen". Näin siis siitä huolimatta, että mitään sotilaallista uhkaa ei virallisen näkemyksen mukaan Suomeen kuitenkaan kohdistu. ("Suomeen ei arvioida kohdistuvan sotilaallista painostusta tai voimankäyttöä ilman, että se olisi osa laajempaa kansainvälistä konfliktia", s. 77 )
Pääministeri Vanhanen totesi lähetekeskustelun alussa: "Selonteossa Suomeen ei arvioida kohdistuvan sotilaallista painostusta tai voimankäyttöä ilman että se olisi osa laajempaa kansainvälistä konfliktia. Sen kaltaista konfliktia ei onneksemme ole nähtävissä tai ennakoitavissa, ja muutoinkin voidaan toivoa, että aivan viime aikojen muutokset luovat tilaa sopuisammalle maailmanjärjestykselle ja kansainväliselle yhteisymmärrykselle. Suomen puolustuksen lähtökohtana on silti aina oltava, että pahimpaankin vaihtoehtoon on varauduttava".
Selonteon taustalla olevan aatemaailman kiertyminen sotilaallisen voimankäytön ympärille käy ilmi myös osioista, joissa käsitellään kriisinhallintaa ja niin sanottuja uusia uhkia. Selonteossa kylläkin todetaan, että "Uusiin uhkiin ei välttämättä kyetä vastaamaan pelkästään perinteiseen sodankäyntiin kehitetyillä menetelmillä" (s. 66). Kuitenkin näihinkin uhkiin esitetään vastattavaksi "parhaiten joustavilla, tilannetietoisilla ja liikkuvilla joukoilla" (s. 67). Esimerkiksi Euroopan Unionin Euroopan turvallisuusstrategia (vuodelta 2003) ja sitä koskeva raportti (vuodelta 2008) ilmentävät huomattavasti modernimpaa tulkintaa uusien uhkien luonteesta ja niiden ratkaisusta eli että uusiin uhkiin varaudutaan ensisijaisesti muilla kuin sotilaallisilla suorituskyvyillä ja että voimakeinot ovat käytössä vasta viimeisinä.
Selonteossa todetaan, että "Tulevat kriisinhallintaoperaatiot toteutetaan todennäköisesti yhä vaikeammissa toimintaympäristöissä, joissa isäntämaatuki saattaa puuttua kokonaan ja kaluston kuluminen on nopeaa. Kriisialueilla toimivien lukuisien eri järjestöjen ja kansainvälisten toimijoiden välisen koordinaation ja yhteistyön tarve korostuu. Operaatioiden haastavuutta lisää myös se, että paikallinen väestö saattaa joissakin tilanteissa olla kriisinhallintajoukolle avoimen vihamielinen. Operaatioihin saattaa liittyä terrori-iskujen uhka myös Suomessa." (s. 61).
Valtioneuvoston selonteko viittaa siis inhimillisen turvallisuuden käsitteeseen, mutta sitä ei sovelleta lainkaan pohdintaan, joka koskee Suomen osallisuutta Euroopan unionin kriisinhallintaan tai YK:n operaatioihin. Kylmän sodan jälkeen uhkina eivät ole enää niinkään olleet valtioon kohdistuvat aseelliset hyökkäykset, vaan pikemminkin monimutkaiset poliittiset, sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristölliset tekijät, jotka vaarantavat erityisesti ihmisten turvallisuuden. Tämä on luonut tarpeen miettiä uusia keinoja, joilla uhkat eliminoidaan tai niiden merkitystä vähennetään.
Käsitettä "inhimillinen turvallisuus" on yleensä määritelty sekä laajasti että suppeasti. Laaja määritelmä, jota YK on edistänyt, huomioi sekä "vapauden pelosta" (väkivalta), "vapauden puutteesta" (köyhyys, nälkä, sairaudet) että "vapauden elää arvokkaasti" (ihmisoikeudet, demokratia). Tässä inhimillisen turvallisuuden laajassa määritelmässä tärkeänä pidetään turvallisuuden, ihmisoikeuksien ja kehityksen kolmiyhteyttä - yhden vahvistuminen tukee toisten vahvistumista ja päinvastoin.
Niin valtioiden kuin kansainvälisten järjestöjen tekemä käytännön työ on paljolti määrittänyt inhimillisen turvallisuuden käsitettä. Käytännön työssä erityisen selkeästi ovat nousseet esille muun muassa sellaiset elementit kuten yhteneväinen ymmärrys laajoista turvallisuusuhkista, monenkeskisen toiminnan tärkeys ja alhaalta ylös -toimintatavan parempi huomioiminen. Viime vuosina inhimillisen turvallisuuden edistäminen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keinona on kuitenkin näyttänyt jäävän niin kutsutun terrorismin vastaisen sodan varjoon. Terrorismin vastaisella sodalla on pyritty uudelleen oikeuttamaan kansallisen turvallisuuden doktriinin käyttöä. Tämä taas saattaa johtaa poliittisen vallan liukumiseen perustuslain hengen ja kirjaimen vastaisille tahoille. Inhimillisen turvallisuuden periaate tulisi olla läpileikkaava teema niin sotilaallisen- kuin siviilikriisinhallinnan koulutuksessa ja itse operaatioissa.
Kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisjärjestöjen merkitys konfliktien ehkäisyssä ja kriisinhallinnassa unohdetaan lähes kokonaan Suomen selonteossa. Kriisinhallinnan ei-sotilaallisen puolen, siviilikriisinhallinnan osalta todetaan lyhyesti (s. 62), että " Suomen siviilikriisinhallintaosallistumiseen kohdistuu kasvavia odotuksia. Kansallisia siviilikriisinhallintavalmiuksia on kehitettävä ja monipuolistettava vastaamaan kasvavia tarpeita."
Kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen rooli kriisinhallinnassa tulisi ehdottomasti nostaa nykyistä merkittävämpään asemaan ja sen toimintaedellytyksiä tulisi tukea ja taloudellisia resursseja lisätä. (KATUn määrärahat ovat pudonneet 30% vuosina 1997-2007 olleesta määrärahasta 100 000E. Vuosina 2008 ja 2009 määräraha on 70 000E. Tuki tulisi saada kestävälle pohjalle ja sen suuruus olisi vähintään 1% siviilikriisinhallintaan suunnattavista varoista. Tämä merkitsisi vuonna 2010 150 000 E vuodessa.) On huomattava, että EU:n turvallisuusstrategia tunnustaa kansalaiset ja kansalaisjärjestöt turvallisuuspoliittisiksi toimijoiksi.
Selonteon mukaan Suomi "vaikuttaa kriisien ja konfliktien ennaltaehkäisyyn etenkin kehitys-, ihmisoikeus- ja asevalvontapolitiikan keinoin sekä osallistumalla kansainväliseen kriisinhallintaan" ja "vahvistaa johdonmukaisella kehityspolitiikalla yhteiskuntien kykyä vastata kansalaistensa tarpeisiin ja poistaa turvallisuusuhkien taustasyitä sekä edistää vakautta, turvallisuutta ja kestävää kehitystä.(s.73). Kehitysyhteistyön 0,7 prosentin BKT-osuuden Suomi lupaa saavuttaa kuitenkin vasta vuoteen 2015 mennessä ja naisten ja lasten asemaan konflikteissa Suomi lupaa "kiinnittää erityistä huomiota". Huomattakoon, että vuonna 2007 maailman yhteenlaskettuun asevarusteluun käytettiin noin 1300 miljardia dollaria. Tämä on 20 kertaa enemmän kuin koko maailman kehitysapu.
KATU on kiinnittänyt vakavaa huomiota myös Suomen huomattavan suureen pienasemäärään, joka luo aivan ilmeisesti sisäisen turvallisuusuhkan maahamme. Tämä yhdistettynä Suomen kielteiseen kantaan miina-ja rypälepommien kieltämisessä kyseenalaistaa Suomen mainetta rauhan ja turvallisuuden rakentajana ja mallimaana, jollaisena Suomi haluaisi itseään pidettävän. Näiden epäkohtien korjaaminen vaatii nopeita ja selkeitä päätöksiä mahdollisimman pian.
Lopuksi KATU katsoo, että nykyinen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selontekokäytäntö on hidas väline nopeasti muuttuvassa maailmassa. Laajojen, muutamien vuosien välein annettava yhtenäinen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko voitaisiin korvata laaja-alaisella, parlamentaarisella ja avoimella jatkuvalla mekanismilla. Tämä mahdollistaisi tarvittaessa käsitellä erikseen turvallisuuspoliittisia ja puolustuspoliittisia linjauksia. Myös laaja-alaiseen ja inhimilliseen turvallisuuskäsitteeseen vastaaminen selkiytyisi ja uusiin ei-sotilaallisia keinoja vaativiin uhkiin vastaaminen helpottuisi.