Kuinka EU:n tulisi toimia Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa?
Useimmat eurooppalaiset politiikantekijät ovat myöntäneet virhearvionsa, joiden perusteella he ovat tukeneet diktaattoreita Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Nyt he ovatkin luvanneet muutosta EU:n toiminnassa suhteessa arabivaltioihin.
Retoriikan tasolla eurooppalaiset johtajat ovat antaneet lupauksia arabimaille, kuten pääsyä EU:n markkinoille, avun lisäämistä ja vapaampaa liikkuvuutta. He ovat yhdistäneet auttamisen demokratian rakennuspilareihin, kuten kansalaisyhteiskuntaan, vapaisiin vaaleihin ja lain toteutumiseen.
Richard Youngs vaatii artikkelissaan "What not to do in the Middle East and North Africa", että Euroopan valtiot ottavat oppia aiemmista epäonnistuneista demokratiaan siirtymisistä maailmalla ja välttävät tekemästä nyt samoja virheitä Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän suhteen.
Ensinnäkin Youngsin mukaan EU:n on vältettävä nostattamasta liian suuria odotuksia, joita ei voida lunastaa. Varoittavana esimerkkinä hän mainitsee Ukrainan tapauksen, jossa EU ei kyennyt vastaamaan odotuksiin.
Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maiden poliittinen muutos ei saa myöskään tapahtua vain eliitin tasolla, sillä demokratiaa ei voida rakentaa pelkästään tässä kansankerroksessa. EU ei myöskään saa suosia niitä toimijoita, jotka ovat reformeille myötämielisimpiä. Esimerkiksi länsimainen tuki Georgian Mikhail Saakashvilille on itse asiassa johtanut demokratian heikkenemiseen eikä demokratian edistymiseen.
Lisäksi Youngs varoittaa EU:ta putoamasta osittaisen reformin harhaan uskoen, että Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän hallitusten kiire jakaa avustuksia kansalaisilleen olisi sama asia kuin niiden aito sitoutuminen poliittiseen reformiin.
Youngs korostaa myös demokraattisten vaalien tärkeyttä. EU ei saa hoputtaa vaaleja siirtymämaissa, mutta toisaalta niiden tärkeyttäkään ei saa aliarvioida. Vaaleja edeltävän teknisen avun tarjoaminen on ollut aiemmin joissain tapauksissa riittämätöntä, ja joskus demokratian tukijat ovat itse asiassa päätyneet jopa legitimoimaan manipuloituja vaaleja.
Youngsin mukaan kansainvälinen yhteisö ei saa myöskään olla liian pehmeä demokratisoituneen maan ensimmäisten vaalien puutteita kohtaan pelätessään uuden hallinnon epävakaistumista, sillä näiden puutteiden huomiotta jättämisellä voi olla pitkäaikaisia haitallisia vaikutuksia.
Vaaliasiantuntijoita lähetettäessä eurooppalaisten valtioiden on kuitenkin muistettava, etteivät nämä saa estää paikallisia valintoja, sillä paikallisten toimijoiden on saatava itse päättää, kuinka vaalit toteutetaan.
Youngs muistuttaa EU:ta poliittisten puolueiden tukemisesta Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Liian usein eurooppalaiset toimijat ovat keskittyneet valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan unohtaen kokonaan poliittiset puolueet. Puolueiden tukeminen on kuitenkin tärkeää, sillä puoluejärjestelmän heikkous on iso este demokratian vakiintumiselle etenkin Afrikassa.
Lopuksi Youngs varoittaa EU:ta sekoittamasta demokratisoitumista ja eurooppalaistumista. EU ei voi reagoida kansannousuihin tarjoamalla arabimaille suoraan eurooppalaisia kokemuksia demokratiaan siirtymisestä.
On mahdollista, että monet uudet arabihallitukset haluavat omaksua joitakin EU:n sääntöjä ja menettelytapoja. EU ei kuitenkaan saa ajatella, että koko EU:n käytäntöjen paketin vieminen muualle maailmaan välttämättä auttaisi demokratisoitumista, vaan sen on kunnioitettava paikallisten toimijoiden intressejä.
Samoin EU ei voi unohtaa myöskään paikallisia traditionaalisia rakenteita. Vaikka monet traditionaaliset käytännöt eivät välttämättä ole liberaaleja, niitä ei kannata pyrkiä eliminoimaan vaan tuomaan mukaan demokratian rakennusaloitteisiin.
Richard Youngs on eurooppalaisen ajatushautomo Friden pääjohtaja. Fride tarjoaa analyyseja ja näkemyksiä kansainvälisten suhteiden avainkysymyksiin. Se pyrkii antamaan tietoa varmistaakseen, että EU tukee tehokkaasti demokraattisia arvoja, turvallisuutta ja kestävää kehitystä.