Vaikka hallitus on yrittänyt kukistaa punapaidat, liikkeen tuki on pysynyt vahvana. Crisis Groupin mukaan hallituksen voimankäyttö viime vuoden mielenosoituksissa on voinut heikentää punapaitoja, mutta liike ei ole hajonnut, ja sitä tukevat miljoonat thaimaalaiset.
Punapaitojen johtajien pidättäminen ja heidän kommunikaatiokanaviensa sulkeminen on vain itse asiassa vahvistanut liikkeen kannattajien käsitystä epäoikeudenmukaisuudesta. Jotkut liikkeen sisällä kannattavat väkivallan käyttöä, mutta punapaitojen johto on julistanut sitoutuvansa rauhanomaiseen poliittiseen kamppailuun. Seuraava kamppailu käydäänkin vaaliuurnilla, jossa punapaidat äänestävät Pheu Thai Party -puoluettaan.
Nationalistiset keltapaidat sen sijaan ovat eronneet aiemmasta liittolaisestaan Demokraattisesta puolueesta, ja protestoivat nyt sen johtamaa hallitusta vastaan. Keltapaidat pitävät vaaleja hyödyttöminä Thaimaan nykyisessä "likaisessa politiikassa" ja he vaativat thaimaalaisia olemaan kokonaan äänestämättä. He haluavat korvata pääministerin uudella johtajalla, mikä on aiheuttanut pelkoa armeijan toteuttamasta vallankaappauksesta.
Pääministeri Abhisit on julistanut hajottavansa parlamentin toukokuun ensimmäisellä viikolla sen jälkeen, kun lainsäädäntö vaalisääntöjen uudistamiseksi on valmistunut. Uusien sääntöjen avulla Demokraattinen puolue toivoo varmistavansa enemmän paikkoja itselleen säilyttääkseen johtoasemansa.
Demokraattisen puolueen haastava entinen pääministeri Thaksin Shinawatra on kuitenkin yhä suosittu äänestäjien keskuudessa. Crisis Groupin mukaan on itse asiassa hyvin mahdollista, että hänen Pheu Thai Party -puolueestaan tulee Thaimaan suurin puolue.
Vaikka Thaimaan vaalit olisivat vapaat, reilut ja rauhanomaiset, on silti haasteellista saada kaikki osapuolet hyväksymään tulokset. Crisis Group uskookin, että hallituksen muodostamisesta tullaan todennäköisesti kiistelemään. Punapaidat ovat uhanneet palaavansa kaduille, mikäli Pheu Thai Party saa äänienemmistön, muttei muodosta hallitusta. Toisaalta jos Pheu Thai Party saa tarpeeksi ääniä ja pääsee uuden hallituksen johtoon, keltapaidat eivät todennäköisesti tule hyväksymään Thaksinin hallitusta.
Vaikka vaalit eivät ratkaise poliittista jakoa ja vaikka vaalien jälkeinen tulevaisuus näyttää hyvin epävarmalta, Crisis Groupin mielestä vaalit tulisi silti pitää. Oikeudenmukaiset vaalikäytännöt sekä paikallisten ja kansainvälisten vaalitarkkailijoiden riippumaton valvonta voivat parantaa vaalien uskottavuutta ja vähentää väkivaltaisuuksia. Jos vaalit toteutetaan onnistuneesti, uudella hallituksella on suurempi mahdollisuus saada aikaan aito poliittinen sovinto.