Mihin suuntaan kehittyy EU:n ulkopolitiikka?

Lissabonin sopimuksella Euroopan unionille rakennetaan uutta ulkosuhdehallintoa ja tehostetaan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Unionin uuden ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Catherine Ashtonin odotetaan antavan esitys ulkosuhdehallinnon järjestämisestä huhtikuun aikana. Mutta mihin suuntaan uudistukset EU:ta vievät ja mikä on Suomen kanta EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteiden asettelussa?

Tarkoituksena on keskustella EU:n ulkosuhdehallinnosta erityisesti kehitys- ja turvallisuuspolitiikan näkökulmista. EU:n uudistuksilla voidaan, jos poliittista tahtoa riittää, lisätä johdonmukaisuutta EU:n kehitysyhteistyön tavoitteiden ja muun EU:n ulkopoliittisen toiminnan välillä.

Aiheesta mukana keskustelemassa mm.:

  • Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen
  • UM:n EU-asioiden ja yhteensovittamisen yksikön päällikkö Tuula Svinhufvud
  • Eduskunnan Suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja
  • Euroopan parlamentin jäsen Heidi Hautala
  • Kansanedustaja Ville Niinistö

Tilaisuuteen on lisäksi kutsuttu kommentaattoreiksi eri puolueiden meppejä ja kansanedustajia. Puheenjohtajina toimivat Kansalaisjärjestöjen konfliktinehkäisyverkosto KATUn pääsihteeri Oili Alm ja Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry:n pääsihteeri Rilli Lappalainen.
Ilmoittautumisia tilaisuuteen otetaan vastaan keskiviikkoon 24.3 mennessä sähköpostitse osoitteessa paula.schuth@kehys.fi.
Tilaisuuden järjestämisestä vastaavat Kansalaisjärjestöjen konfliktinehkäisyverkosto KATU ja Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry.


Lämpimästi tervetuloa!


Lisätietoja ja yhteydenotot:
Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry:n pääsihteeri Rilli Lappalainen 050 5613 456
Kansalaisjärjestöjen konfliktinehkäisyverkosto KATUn pääsihteeri Oili Alm 045 6313156
Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry:n tiedottaja Paula Schuth 046 8515 975