Pakistanin ja naapurimaiden välit kiristyvät

Pakistanin rooli terrorismin vastaisessa sodassa on vaikeuttanut Pakistanin suhteita sen naapurimaiden ja Yhdysvaltojen kanssa. Juuri kun alueellinen yhteistyö on erittäin tärkeää, bin Ladenin salamurha on kiristänyt maiden välisiä suhteita, varoittaa Salma M. Siddiqui International Relations and Security Networkin artikkelissaan "Pakistan Faces Mounting Tensions with Neighbors".

Spekulaatio siitä, ettei Yhdysvaltojen ja Pakistanin liittouma kestä bin Ladenin kuoleman jälkiseurauksia, kasvaa. Yhdysvaltain presidentti Obama on epäillyt, että bin Ladenilla on täytynyt olla jonkinlainen tukiverkko Pakistanissa, minkä Pakistanin hallitus on tiukasti kieltänyt. Pakistanilaiset ovat jakautuneet kahtia asian suhteen joidenkin kommentaattoreiden epäillessä hallituksen väitteitä ja toisten hylätessä kaikki syytökset yhteistyöstä bin Ladenin kanssa. Yhteistyön kiistävät korostavat Pakistanin tiedustelupalvelun, Inter-Services-Intelligencen, ottaneen kiinni monia Al-Qaidan terroristeja ja sen toiminnan johtaneen yli 200 ihmisen kuolemaan.

On selvää, että kiivaana jatkuva keskustelu aiheesta ei aiheuta taktisia mullistuksia Yhdysvaltojen ja Pakistanin liittoumassa, mutta johtaa luottamuksen vähenemiseen. Isku bin Ladenia vastaan ei ole näkynyt Pakistanin alueella toteutettavien operaatioiden vähenemisenä, vaan lennokki-iskut ovat jatkuneet kuten ennenkin.

 Muuttaako bin Ladenin salamurha tapaa, jolla terrorismin vastaista sotaa käydään? Yhdysvaltain strategisen lähestymistavan osalta Siddiqui vastaa kysymykseen kieltävästi, mutta uskoo salamurhan vaikuttavan vahvasti Pakistaniin.

Kansainvälisen lain puitteissa terrorismin sodan nimissä tehdyt operaatiot ja teot ovat käytännössä nauttineet syytesuojaa. On esimerkiksi epäselvää kuinka laki tulkitsee Pakistanin alueelle tehdyt lennokki-iskut. Pakistan ei itse ole tähän asti reagoinut vahvasti iskuihin. Kuitenkin bin Ladenin vastaisen iskun jälkeen Pakistanin puolustuskapasiteetit ja ideologinen uskottavuus ovat asetettu kyseenalaisiksi. Isku saattaakin vaikuttaa katastrofaalisesti Pakistanin maineeseen alueella, painottaa Siddiqui.

Intian ja Afganistanin tiedustelupalveluiden johtajat ovat kertoneet varoittaneensa Pakistania useaan otteeseen bin Ladenin oleilusta maassa. Kasvavat jännitteet alueella heijastuvat Intian Bharatiya Janata -puolueen presidentin lausunnosta, jossa hän varoittaa Pakistania käyttämästä ydinaseita, ellei maa halua tulla tuhotuksi. Myöskään Pakistan ei ole ollut halukas liennyttämään tilannetta, vaan on Yhdysvaltojen mukaan nostanut ydinasearsenaaliaan. Intian ja Afganistanin suhteet ovat lähentyneet viime aikoina ja Pakistan uhkaa jäädä ulkopuoliseksi alueella. Vaarana on myös se, että alueellinen kilpailu muuntaa Afganistanin taas kiistojen välikappaleeksi.

Kiistat maiden rajoista ja aluista ovat osasyynä kireisiin väleihin. Kashmirin alue aiheuttaa edelleen ongelmia Pakistanin ja Intian välillä ja maat ovat sotineet kolmesti alueesta ja sen rajoista. Pakistanin ja Afganistanin välinen raja ei ole tiukasti määritelty tai vartioitu, mikä on johtanut jatkuviin rajanylityksiin ja terroristien turvapaikkojen perustamiseen naapurimaan puolella. Raja-asiat alueella on selvitettävä, jotta tilannetta saadaan rauhoitettua, painottaa Siddiqui.

Jos Yhdysvallat haluaa menestyä tässä sodassa, sen on puututtava alueella leviäviin pelkoihin ja jännitteisiin. Intia ja Afganistan haluavat turvallisuusmallien uudelleenarviointia, kun taas Pakistan pelkää tämän johtavan sen lisääntyvään eristämiseen. Yhdysvaltojen tulee pyrkiä lieventämään Pakistanin huolia ja rakentamaan luottamusta ja yhteistyötä alueella. On tärkeää, ettei pakistanilaisille anneta syitä suvaita amerikkalaisvastaisuutta. Terrorismin vastaisessa kamppailussa tarvitaan yhtenäistä liittoumaa, jotta terroristiryhmät eivät pääse hyödyntämään bin Ladenin kuolemaa. Ei ole kenenkään edun mukaista jos bin Laden osoittautuu haitallisemmaksi kuolleena kuin elävänä.