Rauhanliitto vetoaa Libyan aselevon puolesta

Rauhanliitto vetoaa kaikkiin osapuoliin Libyassa aselevon ja neuvotteluiden puolesta.

Rauhanliiton mukaan on hyvä, että YK:n turvallisuusneuvosto sai aikaan päätöslauselman Libyasta ja päätti toimia siviilien suojelemiseksi. Päätös osoittaa YK:n väheksyjille, että YK pystyy saamaan aikaiseksi päätöksiä myös vaikeissa tilanteissa ja että se voi jäsenvaltioidensa avulla toimia ja reagoida reaaliaikaisesti.

Rauhanliitto pitää myös asevientikieltoa hyvänä ratkaisuna ja muistuttaa, että diktaattoreiden aseistamisen kierteelle on tultava loppu. Länsi, Suomi ja muut EU-maat ovat tähän asti liian halukkaasti aseistaneet Lähi-idän epädemokraattisia hallintoja.

Rauhanliiton mukaan pommitusten pitkittäminen ja laajentaminen Libyassa muihinkin kuin lentokiellon valvonnan kannalta välttämättömiin ilmapuolustuskohteisiin olisi virhe. Rauhaa ja demokratiaa ei saada aikaiseksi pommittamalla.

Rauhanliitto korostaa, että turvallisuusneuvoston mandaattiin ei kuulu Libyan johtajan vaihtaminen, eikä maan sotilaallinen haltuunotto muutenkaan. Libyan kohtalo on libyalaisten omissa käsissä.

Pitkitetty ja ylimitoitettu sotilaallinen voimankäyttö loisi väkivallan varjoa koko "arabimaailman kevään" ylle, joka on ollut kansanvallan kannalta positiivinen asia.

Rauhanliiton puheenjohtaja Tarja Cronbergin mukaan Nato teki virheen lähtiessään Libyaan, sillä olisi tärkeämpää, että arabimaat olisivat aktiivisesti mukana. Hänen mielestään Suomen ei pidä lähteä Libyaan sotilaallisesti mukaan, vaan keskittyä humanitääriseen apuun. - Rauhanvälityksen suurvaltana voimme tarvittaessa tarjota neuvotteluapua, Cronberg toteaa.

Rauhanliiton mielestä neuvotteluyhteys opposition ja Gaddafin välille onkin saatava aikaan välittömästi, tai jos se on mahdotonta, hänen lähipiirinsä ja sotilaallisten joukkojensa kanssa. Lisäksi muslimimaailmasta on saatava mukaan tähän prosessiin toimijoita, jotka voivat auttaa neuvotteluyhteyden saavuttamisessa.