Sukupuolinäkökulmien puutteita rauhanturvakoulutuksessa

Sirkku Terävä Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksesta tutkii sukupuolikysymysten käsittelyä suomalaisessa rauhanturvakoulutuksessa

Terävä kertoi tutkimuksensa alustavia tuloksia Kehitystutkimuksen seuran ja Kuopion kriisinhallintakeskuksen järjestämässä seminaarissa Crises, Conflicts and Development 11.-12.2.2010. 

Suomi ratifioi vuonna 2000 YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 Naiset, rauha ja turvallisuus, jonka mukaan naisille on taattava tasavertainen mahdollisuus osallistua rauhantyöhön sen kaikissa eri muodoissa. Lauselman nojalla sukupuolinäkökulman tulisi näkyä myös rauhanturvaajien koulutuksessa, jotta he osaisivat ottaa huomioon sukupuolisensitiiviset asiat kunkin operaation paikallisessa kulttuurissa.

Päätöslauselman 1325:n toteuttamisesta ei ole kansainvälisesti yhtenäistä linjaa, joten vastuu käytännön suunnitelmista on ollut kansallisella tasolla. Suomi sai valmiiksi oman kansallisen toimintasuunnitelmansa vuonna 2008.

Terävä tutkii, miten päätöslauselma näkyy suomalaisessa rauhanturvakoulutuksessa. Tutkimukseen kuuluu etnografisena osana Puolustusvoimien rauhanturvaajien koulutusjakso Porin prikaatissa vuonna 2006, ennen kansallisen suunnitelman luomista. Suunnitelman luomisen jälkeiseltä ajalta tutkimukseen kuului haastatteluja pääasiassa naispuolisilta rauhanturvaajilta vuosilta 2008-2009 sekä Puolustusvoimien uusien koulutusmateriaalien tarkastelua vuodelta 2009.

Vuonna 2006 Terävä oli mukana Bosnian operaatioon osallistuvien rauhanturvaajien koulutusjakson luennolla, joka käsitteli sukupuoliasioita. Luento keskittyi Terävän mukaan enemmän suomalaisten rauhanturvaajien toimintaohjeisiin kuin paikallisen väestön ihmisoikeuksiin. Naisten asemaa kriisitilanteessa käsiteltiin luennolla vain uhrina: hyväksikäytön, prostituution ja ihmiskaupan kohteena. Terävän mukaan sitä selitettiin esimerkiksi paikallisella kulttuurilla, jossa naisella on sorrettu asema. Naisten mahdollisuudet osana rauhanprosesseja eivät sen sijaan tulleet esiin.

Vuoden 2009 korkeammassa asemassa olevien rauhanturvaajien koulutuksessa oli sukupuolinäkökulmille kulttuurinen painotus: kulttuurierot pohjoismaisen ja paikallisen kulttuurin välillä nähtiin esteenä sukupuolten tasa-arvolle. Esimerkkinä käytettiin Afganistania, jossa naisten aseman ja ihmisoikeuksien parantaminen nähtiin jopa mahdottomaksi paikallisesta kulttuurista johtuen.

Puolustusministeriö päätti vuonna 2009, että Suomi ei osallistu Afganistanissa yhteispohjoismaiseen, naisista koostuvaan sotilastarkkailijayksikköön, jonka on tarkoitus lähestyä paikallisia naisia rauhanprosessissa. Terävän mukaan Puolustusministeriö koki tehtävän liian vaaralliseksi.

Terävän Afganistanissa olleet haastateltavat kuitenkin kokivat, että naisrauhanturvaajat ovat miehiä helpommin lähestyttäviä sekä paikallisille miehille että naisille. Kuitenkin naisten ammattitaito jätettiin monesti hyödyntämättä vedoten paikalliseen kulttuuriin tai muitten operaatioon osallistuvien maiden kulttuuriin, joka estää tasa-arvoisen toimimisen.

Rauhanturvaajien saaman koulutuksen osalta puolet Terävän haastateltavista ei edes muistanut, että sukupuoliasioita olisi käsitelty koulutuksessa.

Terävän mielestä rauhanturvaajien sukupuolinäkökulmien koulutuksessa pitäisi keskustella enemmän vallasta. Kyse on myös rauhanturvaajien keskinäisestä kulttuurista: silloin vastakkain eivät ole maakohtaiset "meidän" ja "heidän" kulttuurinsa, vaan rauhanturvaajan tehtäviin koulutettujen ihmisten omaksumat toimintamallit.