Suomen 1325-ohjelman toteuttamisessa kehitettävää

Suomen 1325-verkosto järjesti työseminaarin 17.5.2011 Suomen toisen kansallisen toimintaohjelman kirjoittamista varten. Seminaarissa julkistettiin verkoston tilaama, Sirkku Terävän laatima varjoraportti siitä, kuinka Suomi on toteuttanut kansallista toimintaohjelmaansa "Naiset, rauha ja turvallisuus" 2008 - 2011.

Varjoraportin mukaan on tärkeää, että toimintaohjelmissa mukana olevilla organisaatioilla on yhteinen näkemys toimeenpanon mielekkyydestä ja sisällöstä. Tämän saavuttamiseksi korostuvat organisaatioiden sisäisen koulutuksen ja linjajohtamisen tärkeys. Toisena haasteena kaudella 2008-2011 on ollut se, ettei Suomi ole budjetoinut riittävästi varoja 1325:n toimeenpanoon. Valtionlaitosten henkilömäärää on myös vähennetty, mikä on näkynyt lisääntyneenä kiireenä kaikissa 1325-vastuullisissa ministeriöissä ja niiden alaisissa laitoksissa.

Positiivisena asiana on nähty hallintojen välinen yhteistyö ja kansalaisjärjestöjen ja tutkijoiden osallistuminen toimeenpanon seurantaan. Kuitenkin järjestöiltä ja tutkijoilta kaivataan entistäkin innovatiivisempaa osallistumista toimintatapojen ja toimeenpanon kehittämiseen.

Varjoraportti suosittelee 1325-toimeenpanon systematisointia budjetoinnilla ja henkilöstöresurssien pitkäjänteisellä turvaamisella. Samoin toimeenpanon seurannan tulisi tapahtua pitkällä aikavälillä, jolloin tutkimustuloksia voitaisiin käyttää uusien hankkeiden valmisteluun ja toteuttamiseen. Rahoitusta tulisi osoittaa koulutukseen ja sen kehittämiseen, jotta Suomen 1325-kriisinhallintakoulutus saataisiin nostettua pohjoismaiselle tasolle. Suomen tulee myös kiinnittää kriittisesti huomiota siihen, etteivät tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ole Suomessa vielä toteutuneet.

Varjoraporttia varten tehtiin noin kaksikymmentä haastattelua ja sähköpostitse toteutettua kyselyä. Haastattelut koskivat pääasiallisesti ulkoministeriön, sisäministeriön ja puolustusministeriön hallinnonaloja. Vastaajina olivat eri hallinnonalojen henkilöstö sekä kriisinhallintatehtävissä toimineet henkilöt.

Suomen 1325-verkosto on perustettu edistämään YK:n turvallisuusneuvoston vuonna 2000 hyväksymän päätöslauselman 1325 "Naiset, rauha ja turvallisuus" toimeenpanoa Suomessa. Verkosto seuraa 1325 -päätöslauselman toimeenpanoa, rahoittaa selvityksiä ja järjestää seminaareja ja koulutusta muun muassa kansalaisjärjestötoimijoille.

Verkoston toimintaan voi tutustua 1325-verkoston internet-sivujen kautta osoitteessa http://www.1325.fi/fi/1325-verkosto/.

YK:n 1325 -päätöslauselma on luettavissa YK:n internet-sivuilla osoitteessa http://www.un.org/Docs/scres/2000/sc2000.htm.