Voiko EU estää Georgian konfliktin syvenemisen?
Sinkkosen mukaan Georgia on EU:lle strategisesti erittäin merkityksellinen. Alueellisten kiistojen selvittäminen Abhasian ja Etelä-Ossetian alueilla on tärkeää paitsi koko alueen vakauden kannalta, myös EU:n ja Venäjän välisen suhteen kannalta. Kehityskulut Georgiassa ovat tärkeitä myös EU:n itäiselle kumppanuusohjelmalle (EaP), joka pyrkii ajamaan mm. demokraattista kehitystä ja yhteiskunnallisia uudistuksia EU:n itänaapurimaissa.
EU onkin ottanut huomattavan vastuun konfliktin ratkaisemisesta. Venäjän ja Georgian välisen rauhansopimuksen välittäjänä toimi elokuussa 2008 silloinen EU-puheenjohtajamaa Ranska, ja pian sodan jälkeen EU aloitti siviilivalvontamission (EUMM) sekä nimitti erityisedustajan kriisille (EUSR). EUMM:n ja EUSR:n lisäksi EU:n toiminta alueella perustuu EU:n edustustoon Georgiassa.
EUMM:n päätehtävät ovat vakauttaminen ja luottamuksen rakentaminen osapuolten välillä sekä 6-kohtaisen sopimuksen toimeenpanon valvominen. EUSR puolestaan vastaa Geneven neuvottelujen koordinaatiosta, ja EU:n edustusto valvoo itäisen kumppanuusohjelman ja kahdenvälisten sopimusten toimeenpanoa.
Sinkkosen mielestä parannettavaa kuitenkin riittää etenkin EUMM:N, EUSR:n sekä EU:n edustuston toiminnan koordinoimisessa. Hänen mukaansa olisi tehokkaampaa, jos ne toimisivat yhtenäisenä elimenä, joka puhuisi yhdellä äänellä Georgian kansalle. Mahdollisia synergioita, joilla olisi sekä sotilaalliset että siviilirakenteet ja asiantuntijuutta kentällä, tulisi kehittää. Tämän saavuttaminen Georgiassa olisi hyödyllistä EU:lle tulevaisuudessa, sillä EU:lla tulisi olla yhtenäinen konfliktinhallintastrategia ja konfliktinhallintaan erikoistunut instrumentti, jolla olisi riittävät resurssit.
Sinkkonen toteaa, että sodan jälkeinen kehitys Georgiassa on ollut rohkaisevaa. Georgia on osoittanut merkkejä halukkuudestaan yhteistyöhön Abhasian ja Etelä-Ossetian alueilla, etenkin kun kyse on liikkumisvapauden edistämisestä. Toinen positiivinen askel on hallinnollisen rajan muuttaminen todelliseksi rajaksi. Jonkinlaista kehitystä on tapahtunut myös Venäjän ja Georgian välisissä bisnessuhteissa.
Sinkkonen kuitenkin huomauttaa, että kaikesta edistyksestä huolimatta osapuolten johtajien välinen tulehtunut suhde antaa merkkejä siitä, ettei kestävää ratkaisua poliittisella tasolla tulla löytämään helposti lähitulevaisuudessa. Uudenlainen turvallisuusdilemma onkin kehittymässä kiistellyille raja-alueille, ja niiden asukkaat kohtaavat useita haasteita. Monien kodit tuhoutuivat sodassa, ja alueen asukkaiden liikkumisvapautta on rajoitettu. Lisäksi työttömyystaso on korkealla, lain toimeenpanon kanssa on ongelmia ja ihmisten toimeentulomahdollisuudet ovat heikentyneet. Kansainvälisestä avusta on ollut paljon hyötyä, mutta sen antaminen päättyi vuonna 2010 jättäen monia ongelmia ratkaisematta.
Vaikka EU-operaatio on onnistunut vakauttamaan konfliktin, Geneven rauhanneuvottelut eivät mene eteenpäin. Sinkkosen mukaan eniten EU:n toimintaa rajoittaa se, etteivät EU:n valvojat pääse Abhasian ja Etelä-Ossetian alueille. Poliittisella tasolla EU:n suurimpia haasteita Georgiassa on se, ettei EUMM voi rakentaa luottamusta osapuolten välille ilman vahvaa tukea EU:lta.
Lisäksi Sinkkosen mielestä EU on tähän mennessä kiinnittänyt liian vähän huomiota Venäjän rooliin konfliktissa. Se ei ole tarpeeksi vahvasti noussut Venäjää sekä tämän Abhasiaan ja Etelä-Ossetiaan liittyviä vaatimuksia vastaan. Etenkin koska Abhasia ja Etelä-Ossetia ovat riippuvaisia Venäjästä, luottamuksen rakennuskeinojen tulisi keskittyä myös Venäjän ja Georgian väliseen suhteeseen. Onnistuminen vaatii vahvaa poliittista tukea, joten Sinkkosen kysymys kuuluu: alkaako EU toimia yhtenäisesti Venäjää kohtaan?