Inhimillinen turvallisuus

Kansainvälisissä suhteissa "turvallisuus" on perinteisesti ymmärretty valtion puolustamisena ulkoisia uhkia vastaan, ja tässä tärkeimpinä keinoina on käytetty diplomatiaa ja kansallista armeijaa. Kylmän sodan päättymisen jälkeen, jolloin uhkakuvat muuttuivat merkittävästi, alettiin kuitenkin puhua inhimillisestä tai laajasta turvallisuudesta, jolla viitataan yksilöiden ja yhteisöjen turvallisuuteen.

Kylmän sodan jälkeen uhkina eivät ole enää niinkään olleet valtioon kohdistuvat aseelliset hyökkäykset, vaan pikemminkin monimutkaiset poliittiset, sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristölliset tekijät, jotka vaarantavat erityisesti ihmisten turvallisuuden. Tämä on luonut tarpeen miettiä uusia keinoja, joilla uhkat eliminoidaan tai niiden merkitystä vähennetään. Inhimillinen turvallisuus ja kansallinen tai valtion turvallisuus nähdään toisiaan täydentävinä.

Inhimillisen turvallisuuden käsite on ollut mukana aina YK:n perustamisesta lähtien. Inhimillisen turvallisuuden määritelmä alkoi kuitenkin kehittyä uudelleen vuonna 1994, kun YK:n kehitysohjelma (United Nations Development Programme, UNDP) totesi Human Development -raportissaan, että "turvallisuus" oli määritelty liian kapea-alaisesti. Käsitteen kehittelemistä jatkoi pääsihteerin perustama inhimillisen turvallisuuden komissio.

Vuonna 1994 julkaistu Human Development -raportti määrittelee inhimillisen turvallisuuden yksilöiden ja yhteisöjen turvallisuutena, joka merkitsee vapautta puutteesta, köyhyydestä ja sorrosta (freedom from want) ja vapautta väkivallan pelosta (freedom from fear).

Raportin mukaan inhimillisen turvallisuuden määritelmässä on "ihminen"-näkökulman lisäksi kolme muuta olennaista piirrettä, jotka erottavat sen perinteisestä valtiokeskeisestä turvallisuuden käsitteestä.

Ensinnäkin, inhimillinen turvallisuus on "maailmanlaajuinen huolenaihe". Tällä tarkoitetaan, että olemassa on inhimilliseen turvallisuuteen vaikuttavia uhkia, jotka ovat yhteisiä kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden ihmisille. Tällaisia uhkia ovat muun muassa työttömyys, huumeet, rikollisuus, saasteet ja ihmisoikeusrikkomukset.

Toinen määritelmän piirre on "keskinäisriippuvuus", jolla viitataan ihmisten turvallisuuteen kohdistuvien uhkien laaja-alaisiin vaikutuksiin. Esimerkiksi aseellisilla konflikteilla, luonnonmullistuksilla, terrorismilla ja ihmisoikeusrikkomuksilla on niin välittömiä kuin välillisiä vaikutuksia eri puolille maailmaa. Uhkat ovat usein myös toisistaan riippuvaisia ja toisiaan stimuloivia.

Kolmanneksi, Human Development -raportissa käytetyssä määritelmässä korostuu myös ennalta ehkäisemisen merkitys. Riittävän aikainen puuttuminen esimerkiksi ihmisoikeusrikkomuksiin saattaa ehkäistä aseellisen yhteenoton, joka toteutuessaan vähentää ihmisten turvallisuutta.

Human Development -raportti jakaa inhimilliseen turvallisuuteen kohdistuvat uhkat seitsemään eri kategoriaan:

• talousturvallisuus (esim. työttömyys ja toimeentulon puute);
• ruokaturvallisuus;
• terveysturvallisuus;
• ympäristöturvallisuus;
• henkilökohtainen turvallisuus (fyysisen väkivallan eri muodot; sota, kidutus, raiskaus, jne.);
• yhteisöturvallisuus ja
• poliittinen turvallisuus (esim. ihmisoikeusrikkomukset)