Joidenkin näkemysten mukaan rauhanneuvotteluihin tulee osallistua niiden, jotka ovat olleet sotimassa. Kestävän rauhan rakentamiseksi tämä ei kuitenkaan riitä, sillä prosessiin tarvitaan sekä naisten että miesten osallistumista.
Rauhanneuvotteluissa päätetään usein lainsäädäntöön, hallintoon ja sosiaalisiin rakenteisiin liittyvistä kysymyksistä, kuten ihmisoikeuslainsäädännöstä, talouden ja vallankäytön rakenteista, maanomistusoloista ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamisesta. Kaikki asioita, jotka vaikuttavat kaikkien ihmisten - niin miesten kuin naisten - yhteiskunnalliseen asemaan ja hyvinvointiin.
Päätöslauselmassa kiinnitetään huomiota myös naistaistelijoiden erityistarpeisiin aseidenriisunnan ja kotiuttamisen yhteydessä. Tämä murtaa perinteistä käsitystä, jonka mukaan naiset kokevat konfliktit ainoastaan uhrin näkökulmasta ja toimivat aina rauhan puolesta.
Kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistäminen vaatii sekä naisilta että miehiltä työskentelyä väkivallattoman yhteiskunnan puolesta. Naisten osallistuminen neuvotteluihin vahvistaa demokraattisen yhteiskunnan muotoutumista, sillä ovathan naiset maailmanväestössä enemmistönä. Naisten kokemukset siviileinä sekä ihmioikeusrikkomusten uhreina tuovat neuvotteluprosessiin uusia näkemyksiä ja lisäävät prosessin uskottavuutta ja kestävyyttä.
Päätöslauselma korostaa, että turvallisuusneuvoston käynnistämissä operaatioissa kuullaan paikallisten ja kansainvälisten naisryhmien näkemyksiä naisten oikeuksien toteutumisesta. Rauhanneuvottelujen osapuolia vaaditaan tukemaan paikallisten naisten rauhanaloitteita ja perinteisiä konfliktinratkaisumalleja. Naisten osallistuminen YK:n kenttäoperaatioihin ja korkeisiin päätöksentekofoorumeihin on ollut vähäistä.
Naisten mahdollisuudet vaikuttaa virallisilla foorumeilla, kuten turvallisuusneuvostossa tai yleiskokouksen aseidenriisunta- ja turvallisuuskysymyksiä käsittelevässä komiteassa ovat olleet vähäiset. Vastuu muutoksesta on YK:n pääsihteerillä ja jokaisella jäsenvaltiolla ehdokkaita ja edustajia nimetessään.